— Antaapa matkan jatkua, kunnes ääni huilaa, sanoi päällikkö.
Pari penikulmaa marssittiin. Eikö lauleta? Ne olivat vaiti kuin myyrät. Mutisivat vain jotakin ja miettivät ylösnousemuksensa iloa. Pysähdyttiin. Päällikkö menee ja soittaa kasarmille, isommille herroille: — Eivät laula. Mitä niille tehdään? — Ovatko ne siellä saakka? Tuokaa takaisin. Ei niitä olisi saanut sinne asti viedä. Liian huonot muistot saavat armeijasta.
Päällikön täytyy tulla ja kääntää komppania kohti kasarmia. Marssittiin kiivaasti, vaiteliaina ja laulamatta. Joitakin uupui ja jäi. Viimein saavuttiin kasarmin eteen. Koko komppania höyrysi raikkaassa syksyn ilmassa kuin saunasta tulleena. Päällikkö otti ja piti pienen puheen, sanoi kiivastuneensa, pyysi anteeksikin. Pojat vaikenivat.
Poistukaa! Se komento kuului kai viimeisen kerran. Sitten kajahteli höyryävästä sotamiesparvesta äänekkäitä ilmoituksia, että päivät ovat lopussa.
Sopat olivat jo aikoja sitten jäähtyneet, mutta kukas nyt välitti ruoasta. Kukin sai vetää omia hyntteitään ylle ja luovutella pois sotilaalliset varusteensa. Remuyö ja ylösnousemus olivat käsissä.
Satamasta oli tuotu läkkiastioita. Ryypättiin ja pian laulettiinkin. Lauluja, niitä osattiin paljon. Paksu vahakantinen vihko oli niitä useammalla tullut täyteen kirjoitelluksi vuoden kieriessä. Ylen haikeita ja surullisia värssyjä, ja sitten taas aivan railakoita, remseitä ja urheita, Ilmajoen laulu, sotamiesten eläviä ja omatekoisia rukouksia, ruokottomia juttuja, mistä mitäkin luonto iloa löysi. Monella oli kaikkea tätä sekaisin siinä mustakantisessa vihkossa, jonka alkuun oli tekstattu korein kirjaimin: »Muistoja sotilasajoilta.»
Se aika oli nyt ohi. Siispä kannatti laulaa:
Ääni, ääni vapauden kultahelminä helkähtelee…
Vapaus! Vapaasti saat nyt pistää kädet taskuusi, syvälle. Ja vaikka et panisi ainoatakaan nappia kiinni, niin kukaan ei niitä leikkaa irti, ei istuta päivää putkassa jokaisesta poissa olevasta napista. Kuka muistuttaa roskasta housunlahkeessa eli vinossa olevasta lakista? Rennosti voit nyt niistää nokkasi etusormella ja peukalolla. Joku muu kurkistelee nyt puolestasi kupeilleen kadulla kulkiessaan, tempaisee savukkeen hampaistaan ja viepä käden lakkiin, kun näköpiiriin ilmestyy suuriarvoinen nauhoin ja napein merkitty mies.
Syy on ryypätä ja laulaa.