"Nuo jaloissani makaavat, kuolleet sotamiehet eivät rasittaneet omaatuntoani. Heidän velvollisuutensa oli mennä kuolemaan ja minun velvollisuuteni oli johtaa heitä kuolemaan, mutta mahdottomalta tuntui minusta tehdä samaa lapselle, joka ei ymmärtänyt vaaraa ja jolla oli mitä sokein luottamus siihen käteen, joka johdatti sitä teurastuspenkille.
"Kauhu, jota mielessäni tunsin, kuvautui epäilemättä kasvoissani, ja
Guiseppe sen kyllä huomasi.
"'Mikä teitä vaivaa?' kysyi hän minulta. 'Miks'emme ratsasta eteenpäin?'
"'Meidän täytyy antaa hevosen hiukan levähtää.'
"Astuin alas hevosen selästä, mutta jätin hänet sinne istumaan. Kuinka hän olikin niin poikani näköinen! Käänsin pois silmäni, sillä hänen katseensa saattivat ajatukseni häiriöön. Kysyin itseltäni mitä minun oli tekeminen. Siinä tuokiossa huomasi hän kaatuneen rakuunan liikkumattoman, ruohikossa makaavan ruumiin.
"'Dorme lui?' (nukkuuko hän?) kysyi hän.
"'E morto' (hän on kuollut), vastasin minä. Poika teki ristinmerkin ja katsoa tuijotteli ruumiisen pikemmin uteliaisuudella kuin kauhulla; käsitys kuolemasta on sillä iällä vielä niin epäselvä.
"Minusta tuntui, kuin olisi minun aivan mahdoton ratsastaa etemmäksi hänen kanssansa. Ja kuitenkin! kuulin kaukaa kanuunain kumean jyskeen ja kivääritulen rätinän, mitkä äänet muistuttivat minulle taipumatonta välttämättömyyttä. Kuolema odotti tuolla alangossa, mutta meidän täytyi rientää eteenpäin! Minkätähden niin monen sotilaan henki, ehkä koko armeijan kohtalo riippui tästä heikosta olennosta? Minkätähden riippui kaikkien pelastus hänestä yksistään?
"Ja jos hän yksinään voi pelastaa meidät kaikki, jos kohtalo, jos Jumala oli määrännyt ja valinnut hänet siihen toimeen, oliko se minun syyni? Enhän tuntenut muuta kuin myötätuntoisuutta tuota isätöntä lasta kohtaan, joka oli niin oman poikani näköinen. Mutta olinko oikeutettu viskaamaan pois tätä ainoaa pelastuksen mahdollisuutta? Oliko tämä yksi elämä enemmän arvoinen kuin tuhansien muiden?
"Ja sitäpaitsi — hänen henkensä oli oleva vaarassa, mutta olinhan itse kahdesti tuosta samasta vaarasta pelastunut. Miksi ei hänkin voisi onnellisesti karttaa kuolemaa? Minä olin suojeleva häntä, olin peittävä häntä omalla ruumiillani, ja saatoimme ehkä onnellisesti päästä perille. Niin, meidän oli koetteleminen! Kyllä me vahingoittumattomina perille pääsisimme!