"Pyysin saada ratsastaa Polesellaan ja lähdin heti matkalle. Raskain sydämmin kiiruhdin vielä kerran tuota samaa tietä. Minkätähden, sanoin itsekseni, minkätähden en minä voisi kuitenkin pelastaa häntä? Pelastihan hän meidät kaikki.
"Aurinko oli laskeutumaisillaan, saapuessani Polesellaan. Näin hevosen seisovan papin oven edustalla; sitä piteli muuan sotamies. Se oli sotalääkärin hevonen. Samassa tuokiossa astui lääkäri itse ulos huoneesta.
"'Oletteko täällä?' sanoi hän minulle. 'Tuo lapsi raukka! Kohta on loppu käsissä.'
"Sitten nousi hän ratsunsa selkään
"Menin sairashuoneesen; seisahtuessani kynnykselle näin tuon pienoisen marttyyriraukan edessäni. Akkuna oli avoinna ja päästi sitruunapuun tuoksua ja heinäsirkkain laulua sisään hänen luoksensa, laskeutuvan auringon säteiden paistaessa huoneesen. Vanha pappi oli polvillaan vuoteen vieressä ja rukoili. Lapsen pienoiset kädet liikkuivat suonenvedontapaisesti lakanalla, joka ei ollut niin vaalea kuin ne, ja hänen isot silmänsä pyörivät oikealta vasemmalle, ikäänkuin olisi hän voinut nähdä paljon esineitä katon alla. Kuullessansa askeleeni säpsähti hän, silmäili siihen puoleen, jossa seisoin, ojensi käsivartensa minua vastaan ja sanoi heikolla äänellä:
"Eccovi, capitano! Jovado vedere il babbo!" (Oletteko siellä, kapteeni?… Olen kohta näkevä isäni.)
"Sitten hymyili hän ja kuoli.
"Kun rauha oli tehty, menin minä, ennenkuin palasin takaisin Ranskanmaalle, vielä kerran Polesellaan. Hän oli sinne haudattu; olin antanut papille vähän rahoja hautaa varten. Tuo kunnon mies oli pystyttänyt haudalle ristin, jossa oli seuraava kirjoitus:
"Guiseppe Betti, morto nell eta di dieci anni per la patria!"
(Kuollut kymmenen vuotiaana isänmaan edestä.)