"Olin juuri noiden tyhjien ampumavara-kärryjen läheisyydessä, joita ei oltu voitu lähettää takaisin Reggioloon, havainnut rakuunat, joiden olisi ollut määrä olla niiden suojelusväkenä. Guiseppe oli kiivennyt istumaan eräille rattaille.
"'Lapsi raukka!' sanoin itsekseni. 'Hän ei saa nähdä äitiänsä aivan heti.'
"Kenraali viittasi ja viisitoista miestä noiden tyhjien kärryjen vartijoista erkani muista ja liittäytyi minuun suojelusväekseni. Muuan niistä antoi oppaan istautua taaksensa hevosen selkään ja me ratsastimme tiehemme, pikku Guiseppe'n epätoivoisesti viittaillessa minulle hatullansa.
"Puoli tuntia myöhemmin olimme ratsastaneet ihmisistä ihan tyhjän Nazaron kylän läpi, ja nyt saavuimme huonolle tielle, joka useita mutkia tehden johti soiden sekaan. Nämät suot ovat juuri kylän edustalla viljellyt riissivainioina, mutta kilomeetrin matka ulompana muuttuvat ne todellisiksi rämeiksi, joissa vesikasvit levittelevät lehtiänsä vihertävälle vedenpinnalle, jossa tiheästi kasvaa kahiloita. Siellä täällä muodostavat puuryhmät pienoisia saaria ja peittävät näköalan, joka paitsi näitä esteitä ulottuisi laajalle tällä tasaisella maalla. Tie kiemuroi epätasaisena, likaisena, täynnä rattaiden jälkiä ja mädäntyneitä risukimppuja pitkin noita soita, ja keskeyttivät sitä joka silmänräpäys toiset tiet, ja toisinaan katosi se veden alle, mikä viime päivien myrskyjen johdosta oli melkoisesti noussut. Tämä oli oikea labyrintti. Asetutin oksia pahimmille paikoille, jotta löytäisimme tien takaisin. Oli selvä ett'ei saattanut ajatellakaan, jotta joukkomme voisivat peräytyä tämän loakon kautta, sillä tykistö ei millään tavoin pääsisi siitä kulkemaan.
"'Onko tie koko matkan näin huono?' kysyin minä tietsariltamme.
"'Ei se yhtä huono joka paikassa ole; kun päästään ulos metsätasangolle,
niin johan se rupeaa jotensakin laatuun käymään, herra kapteeni.
Mutta sitten muuttuu se vielä huonommaksi ja vaivaloisemmaksi aina
Polesellaan saakka.'
"'Onko Polesellaan vielä pitkä matka?'
"'Emme ole vielä puolitiessäkään, herra kapteeni.'
"Tirkistelin alinomaa eteenpäin, mutta vähän siitä oli apua että kohouduin jalustimissa, en voinut nähdä niiden pensaiden läpi, jotka peittivät näköalan. Vihdoin tulimme ulos pensastosta, ja minulla oli nyt laaja näköala edessäni.
"Olimme saapuneet metsätasangolle, josta opas oli puhunut. Tie ojentautui tällä kohdalla suoraan halki suon, eikä mikään kasvullisuus enää peittänyt sitä katsojalta; se kulki siis aivan selvästi nähtävänä puolen tunnin matkan, ennenkuin tuli pensaiden väliin, johon jälleen katosi. Kaukana edessäni näin kellotapulin huipun; osoitin sitä ja kysyin oppaalta: