DON RODRIGO. Huhuja, parjausta uhmaatko? Kun soi mun julki rikoksein, ja että lempes kestää, ken valheen, kateuden sen tulvan jaksaa estää! Ne heti vaienna ja enää viipymättä pelasta kunniasi, surman käytä kättä!
CHIMENE. Se paistaa kirkkaammin, jos eloon jätän sun; kateus tummin soip' on kunniaani mun ja säälivä mun murheitani, tietäen, sua että vainoon, vaikka kuinka lempinen. Käy pois, mun tuskaksein äl' enää täällä näy, mun vainoomani, lempimäni mies! Pois käy! Yön varjot askelias suojaa; lähtösi jos nähdään, vaarassa on hyvä maineeni. Se parjaukselle on tieto altis ainoo, sua että siedän nyt, sua etten täällä vainoo; siis päältä hyveeni tuo hyökkäys sa torju!
DON RODRIGO
Mun kuolla suo!
CHIMENE.
Pois käy!
DON RODRIGO.
Ja päätökses ei horju?
CHIMENE. Vihaani vaikka tunteet kauniit viihdyttää, sen taaton kostohon ma tahdon kiihdyttää, mut vaikka vankinaan mua työ tää tuima pitää, toiveeni ainoa on, etten voisi mitään.
DON RODRIGO.
Oi, lemmen ihmettä!
CHIMENE.
Voi, kuormaa kurjuuden!
DON RODRIGO.
Min turman tuotti meille riita taattojen!
CHIMENE.
Ken sit' ois uskonut?…