CHIMENE.
Sun kuolla? Niinkö on Don Sancho voimallinen,
hänt' että voitokkaan on sunkin pelkääminen?
Ken niin sun heikensi, hän kuink' on vahva niin,
kun taistelotta käyt jo kuolon mietelmiin?
Hän, joka maurit mursi, tappoi taattoni,
Don Sanchon vuoksko epätoivoon lankesi?
Siis tarvittaissa sulta puuttuu miehuutta!
DON RODRIGO. Käyn kohti rangaistustani, en taistoa; tää lempi uskollinen puoltamasta epää eloa mun, min vuoks te kostost' ette lepää. Uljuutein sama on! Mut mull' ei voimaa mitään, kun teille kiusallista puolustaa mun pitää; jo tänä yönä kuollut oisin kalvan kautta, jos oisin taistellut vain oman kiistan tautta, mut pettänyt, kun maata, kuningasta puolsin, ne oisin, huonosti jos itseäin ma huolsin. Eloa niin ei vihaa ylväs mieleni, siit' että eroaisin niinkuin petturi! Nyt kun vain minusta on kysymys, kun te vaaditte kuoloain, on teille suotu se. Kätenne kautta kuolla ansainnut ma en, te toisen valitsitte tuohon toimehen; en torju iskujansa, miestä kunnioitan, mi sotii puolestanne: ajatella koitan ilolla, että teiltä tulee iskut nuo, kun teidän kunniaanne puoltaa käsi tuo; poveni paljastan ma sille mielelläin kätenne murhaavaisen haavat saaden näin.
CHIMENE. Velvoitus tumma, tuima, joka ajaa mua uhalla itseni näin vainoamaan sua, jos lemmelles niin kovan laatii taistolain, ett' antaut valtaan sen, ken mua puoltaa vain, tuo sokeus älköön viekö sulta muistoasi: elostas vain ei taistella, myös maineestasi! Elosi kuinka kuulu ollut lie, kun kuullaan Rodrigo kuolleheks, hän voitetuksi luullaan. Lien kallis sulle, mutta maine kalliimpi, kun vereen taattoni se kastoi kätesi, kun lemmentoivostas se sai sun luopumaan omata armaanasi mua milloinkaan. Niin vähän siitä siiskö nyt on huolta sulla, ett' taistelotta tahdot voitetuksi tulla? Mi kumma heikkous sun kuntos kaiken vei? Miks oli sulla se? Miks ole enää ei? Kuin? Uljas olitko vain loukatakses mua? Jos mua et loukkaa, pelko kalventaako sua? Tapoitko taattoni vain, että jälkeen voittos tarita voittajalle voisit mainekoittos? Mun kostaa salli siis sa tahtomatta kuolla, ja jos et elää tahdo, kunniaasi puolla!
DON RODRIGO. Ma kreivin surmasin, ma maurit ajoin pois; työ mikä kunniaani lisän enää tois? Ei vuoksi maineeni mun tarvis puolustauta; jo tiedetään, mun mitä mahtaa kylkirauta, ma että kaikki voin ja että taivaan alla mun eessäin vertaista ei ole kunnialla. Mit' uskotattekin, tää taisto voi mun kaata, en silti kunniaani kadottaa ma saata, epäillä kukaan ei mun tohdi uljuuttani, ei voitetuks, ei että löysin voittajani. Vain virkkavat: "Chimeneä hän lempi, tään vuoks vihan tahtonut ei jäädä elämään, hän taipui kohtalohon kovaan, armahansa mi ajoi etsimähän hänen kuoloansa. Pyys impi päätä hänen, rikkovansa luullut hän ois, jos pyyntöä hän sit' ei oisi kuullut. Kun vaati kunnia, hän multaan lemmen peitti, kun vaati lemmitty, hän elämänsä heitti; kalliimpi elämää ol' hälle armas impi, mut armastaankin vielä maine kallihimpi." Siis näätte, joskin taistoon tähän sortunen, siit' tummu ei, vaan seestyy loisto mainehen, vapaata kuoloain se seuraa kuuluttain: tään uhrin teille tuoda minä saatoin vain.
CHIMENE. Kun kuule ääntä et sa elon, kunnian, vaan tahdot syöstä tielle kuolon vapahan, jos koskaan rakastin, Rodrigo armas, sua, Don Sanchost' auta minut ynnä puolla mua, vapauta valastain nyt minut taistellen, ma etten valtaan joudu vastenmielisen! Enemmän virkanko? Pois, puolustaumaan riennä, vait että oisin, etten velvoitustani liennä, mut jos ei sydämesi mulle kylmä jo, tuo taisto voita, jonka olen palkinto. Hyvästi! Punastun ma sanomaani sanaa.
DON RODRIGO (yksin.) Miss' on nyt vihamies, mi taisteloon mun manaa? Nyt kaikk' Kastilia, Navarra nouskohon, maat maurein, urhot, mitä Espanjassa on, te yhteen tulkaa, armeijaksi liittykää mua vastaan, jonka tulta lietsoo liekki tää: kaikille voimillenne sulotoivoni on liian vankka, että niistä murtuisi.
2:nen kohtaus.
PRINSESSA. Sua vielä kuulisinko, rotutunne jalo, mi syytät sydänlempeäin? Sua kuulisinko, lempi, jonka vieno valo tuon hirmuvaltaa vastaan minut nostaa näin? Prinsessa parka! Kumpaa päin mun kulkee poven parhain palo? Rodrigo, urhoudellas minut ansaitset, mut urho vaikka oot, laps kuninkaan sa et.
Ah, kova kohtalo, mi mursit irti multa maineen ja lemmen toisistaan! Miks maksaa lemmellein niin suurta tuskan tulta, tää vaali, varmaan joka sattui jaloimpaan? Ah, sydän, kuinka huokaatkaan, kuin paljon vaatii taivas sulta, jos pitkän onnistu ei vaivas viihdyttää sun lempeäs, ei tunnustaa myös lempivää!
Mut liiaks epäilen ja kiusaan järkeäni, kun valintaani halveksun; vaikk' yksin kuninkaille kuulun synnyltäni, Rodrigon kanssa kunnia on elää mun. Puuttuisko kruunu päästä sun? Kaks kuningasta lempijäni kun löi, hän voitostaan Cid-nimen suuren sai. Mun valtiaani! sitä merkitsee se kai.