LEONORA. Te mitä voisitte, kun taaton kuolema ei voinut syttää heille ristiriitoja? Chimene käytöksellään selvään osoittaa, hänt' ettei viha enää vainoamaan saa; hän pyytää taistoa ja taistelijakseen ens tarjokkaan hän ottaa heti kostolleen; vetoa ei hän käsiin, joille kunniata ja kokemust' on koonnut sankartyötä sata; Don Sancho riittää hälle, vaalin ansaitsee, kun ensi kerran nyt hän miekkaa mittelee; tuo etu hälle juuri taiston onnen tuottaa, maineeton on hän, siks Chimene häneen luottaa; noin nopsa vaali todistaa, ett' etsii hän taistosta velvoitusta lemmen leppyvän ja toivoo, että helppo ois Rodrigon voitto ja hälle koituis siitä onnen uuden koitto.
PRINSESSA.
Sen hyvin huomaan, tohdin sentään rakastaa
Chimenen uhallai ma tuota voittajaa.
Mut mitä päättäisin, ma kurja lempiväinen?
LEONORA.
Ois teidän muistettava arvo synnynnäinen.
Kuningas teille sopii, alamainen ei!
PRINSESSA. Tuon syyn jo vaihdos lemmen-esineeni vei. Rakkaani ei Rodrigo, ritar' halpa tuo, ei, hälle rakkautein jo nimen toisen suo; hänessä kuntoa nyt lemmin kuuluisaa, Cid-sankaria, valtiasten voittajaa. Tok' kalliin itseni, en vuoksi ihmisten, vaan ettei tummuis tuli kauniin rakkauden, ja vaikka kuuluis hälle joskus kruunu maani, en ota lahjaa jälleen kerran antamaani. Tuo taisto helppo kun on käydä voittoherran, Chimenelle ma hänet annan vielä kerran. Sa, joka nähnyt olet haavat sydämein, mua auta päättämään, min otin tehdäksein.
4:s kohtaus.
CHIMENE. ELVIRA.
CHIMENE. Elvira, kuinka kärsin! Kuinka oon ma kurja! Mun tulis toivoa, mun valtaa pelko hurja! En tohdi toivoa ma, mikä miellyttäis, en odottaa, jost' ei jo katumusta jäis. Kaks kilpakosijaani miekoin asestin, mut itken, taistelo tuo kuinka päättyykin; suotuisa kuinka liekin arpa kohtalon, armaani kuollut on tai taatto kostoton.
ELVIRA. Kuin käyneekin, se teille tuopi lohdun armaan: Rodrigon saatte taikka taaton koston varmaan; kuin teille langenneekin arpa kohtalon, se turvaa kunnian ja antaa puolison.
CHIMENE. Kuin? Miehen, jota vihaan taikka inhoan? Rodrigon murhaajan tai taaton surmaajan! Kuin käyneekin, mun pakko miest' on rakastaa mi vielä verta vuotaa mulle kalleimpaa; kuin käyneekin, tää mieli niinkuin myrsky läikkyy tään taiston päätöstä kuin kuolemaa se säikkyy. Pois, kosto, lempi, jotka multa järjen viette! Te liian kalliit mulle sillä hinnall' liette. Sa korkein vyöryttäjä kohtalon, mi mua näin iskee, päätä taisto — pyydän sua — niin ettei voita heistä kumpikaan, ei lankee!
ELVIRA. Se oisi osa teille liian tuima, ankee. Tää taisto sielullenne uus on rangaistus, jos siit' ei kostollenne koita oikeus, jaloa vihaanne jos pakko todistaa on teidän etsein yhä armaan kuolemaa. Parempi on, jos voiton seppel otsallansa hän teidät vaientaa suur-valtaisuudessansa ja että taiston laki huokauksenne häätää, kuningas miehen teille lemmityn kun säätää.