CHIMENE. Luuletko, jos hän voittaa, että antaudun? Suur' on mun hukkani kuin velvoituskin mun; ei riitä määrää niiden mulle mittaamaan lait kaksintaiston eikä tahto kuninkaan. Hän voittaa voi Don Sanchon ehkä helpolla, mut hänen kanssaan ei Chimenen mainetta; kuningas luvannut mit' onkin sankarille, ma uutta vihollista sata hankin sille.
ELVIRA. Te varokaa! Tuon vuoksi ylpeytenne vaan voi taivas suoda, että teidät kostetaan. Kuin? Vielä tahdotteko onnen torjua sen, että kunnianne sallii vaieta? Siis mitä vaatii, toivoo velvoitus tuo pyhä? Armaanko kuollen teill' ois taatto eloss' yhä? Yks eikö riitä teille isku kohtalon? Tuskaako tuskan päälle teille tarpeen on? Ei, armasta, mi teille määrätään, te ette ansaitse, koska yhä suotta oikkuilette; vanhurskas taivas vielä teille, näätte sen, Don Sanchon mieheks suo Rodrigon surmaten.
CHIMENE. Elvira, kyllin raskas eikö tuska tää, sit' että entein synkin tahdot synkistää? Jos voin, ma välttää tahdon heitä molempia; jos en, Rodrigon vuoks jo luen rukouksia, en siks, mua että häneen kiihko kiinnittäis, vaan etten voittoisan Don Sanchon omaks jäis. Tuo kammo luonut minuun toivon tään on nyt. Mua kurjaa! Mitä nään? Siis kaikki päättynyt!
5:s kohtaus.
DON SANCHO. CHIMENE. ELVIRA.
DON SANCHO.
Tää kalpa kantaa pakko juureen jalkainne…
CHIMENE. Kuin? Hurmetta Rodrigon vielä huuruu se! Katala, silmihini kuinka tulla tohdit, kun multa kallehimman tuonen teille johdit? Leimahda, lempeni, nyt säikkymist' ei sulla, on taatto kostettu, on vapaa valta mulla, yks isku kunniani säästi, sieluuni toi epätoivon, mutta lemmen vapautti!
DON SANCHO.
Te tyyntyen…
CHIMENE. Kuin mulle haastaa tohditkin murhaaja halpa urhon, jota ihailin! Vilpillä voitit hänet! Moinen milloinkaan mies saanut sankaria ei ois kaatumaan. Mult' älä toivo mitään, mua et palvellut! Mun luulit kostavasi, oot mun surmannut.
DON SANCHO.
Mik' outo mielikuva, kuulematta multa…