— No, sitten se on tosiaan liian myöhäistä! sanoi herra Ascott nousten.
Nuori tyttö nousi niinikään.
— Niin… se on liian myöhäistä… Minun on annettava teille takaisin tämä.
Ja aivan kalpeana liikutuksesta kirvoitti hän sormestaan kaksi vuotta kantamansa kihlasormuksen ja ojensi sen Jackille.
Tämä otti sen vastaan ja surun ja suuttumuksen vastustamattomasta voimasta nakkasi sen uuniin, missä parhaillaan paloi iso valkea.
Neiti Carroll huudahti ja kahmaisi vaistomaisesti käteensä kohennusraudan pelastaakseen sen liekeistä.
Herra Ascott tarttui hänen käsivarteensa lujasti — pidättäen:
— Antakaa sen olla, sanoi hän, teillä ei ole enää oikeutta siihen koskea. Minä haluan, että se häviää.
Sitten sanoi hän purevan ivallisesti:
— Semmoinen on nainen! syöksyy pelastamaan häviöstä pientä korua, mutta syöksee sinne miehen. Jumala antakoon teille anteeksi; minä en voi.