— Oh! Dora, ethän toki ole antanut turhamielisyyden houkutella itseäsi! sanoi rouva Carroll.
— Älä pelkää, äiti, juuri minun sydämeni on mennyt onkeen. En ole sentään niin turhamielinen kuin näytän.
— Minä tulin vain ajatelleeksi, mitenkä teidän luonteenne sietää eurooppalaisen miehen vaateliaisuutta, lausui neiti Beauchamp.
Dora nosti kyynärvartensa pöydälle, leukansa kämmenten väliin ja katseli vanhaapiikaa mahdollisimman terävästi.
— Oletteko te koskaan rakastanut? kysyi hän tältä sitten ihan vakavissaan.
Sofia-täti sävähti aivan tummanpunaiseksi ja rohkeasta kysymyksestä loukkaantuneena vain puristi huuliansa yhteen.
— Jos olette rakastanut — jatkoi neiti Carroll, — niin täytyy teidän tietää, että rakkaus tekee kaikki helpoksi, kaikki mahdolliseksi, jos taas ette sitä tiedä, niin vedotkaa minuun, sillä minä olen sen juuri kokenut; siitä ei ole vielä pitkä aika kuin en sitä tiennyt.
— Te rakastatte siis todellakin herra Sant'Annaa? kysyi rouva Carroll.
— Minä jumaloin häntä!
Ja kietoen kätensä äitinsä kaulaan painoi hän poskensa tämän poskea vasten.