Hän tunsi kiivasta katkeruutta rouva Vergaa kohtaan: tämä avioliitto oli hänen tekoansa; hän oli yllyttänyt Dorassa arvonimen janoa eikä laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta toimittaa hänet yhteen Sant'Annan kanssa, vaikka tiesi hyvin tytön olevan kihloissa ja aivan naimisiinmenossa. Se ei ollut arvokasta. »Sitä ei ole epäilemistäkään;» ajatteli hän, »Eurooppa turmelee amerikattaret.» Puuttui vain, että Jack luulisi hänen ottaneen osaa juoneen! Hän ryhtyi heti kirjoittamaan Jackille, sanoisi herra Ronald kuullessaan sisarentyttären purkaneen kihlauksensa? Varmaankaan hän ei soisi sitä Doralle anteeksi. Ja kuitenkin se oli juuri hänen, herra Ronaldin, syy: jos hän olisi tullut Roomaan, ei näin olisi käynyt!… Ajatus, että hänen miehensä niin itsepintaisesti pysyi Amerikassa, herätti eleille koko Helenan suuttumuksen häntä vastaan. Seitsemään kuukauteen ei Henrik nyt ollut hänelle kirjoittanut. Viisi kuukautta vielä, ja hänellä olisi oikeus vaatia eroa hylkäämisen nojalla…
Tämä ajatus, joka kosketti hänen sydämensä sisintä, nosti tumman punan hänen poskilleen. Erota, hänkö, Helena! Se olisi toki nurinkurista!… Hän naurahti hermostuneesti. Sitten käveli hän ikäänkuin tasapainoon päästäkseen pariin kolmeen kertaan edestakaisin huoneessaan, istuutui vihdoin valkean ääreen ja tarttui kynään kirjoittaakseen Jackille. Omituinen sielunilmiö oli, että myötätunnon sanat, joita hän Jackille kirjoitti, lohduttivat häntä, ikäänkuin ne olisivat olleet lausutut hänelle itselleen.
Helena oli siihen saakka aina herännyt hilpeällä mielellä, mutta avatessaan silmänsä seuraavana aamuna hän tunsi sitä lemmen haikeutta, joka moneen kuukauteen tämän jälkeen ei ollut häntä jättävä ja jonka vaikutuksen alaisena hänen sielunsa muovautui ja muuttui.
Ajatus, että kreivi Sant'Anna luultavastikin jo tänään saapuisi rouva Carrollilta pyytämään Doran kättä, häiritsi häntä hetken. Hän ei silloin tahtonut olla hotellissa ja ehkä tilaisuudessa läsnä. Kiiruhtaen pukeutumistaan meni hän erään amerikkalaisen ystävättärensä luo ja ehdotti tälle retkeä Frascatiin, mihin tämä heti suostuikin.
Kuten kaikki amerikattaret, oli rouva Ronaldkin tahdon lujuuteen luottava; olipa hänellä tähän sisäiseen voimaan miltei liioiteltu usko. Hänen tahtonsa ei ollut häntä vielä milloinkaan pettänyt vaikka hän usein siltä oli vaatinut miltei ihmeitä kuten esim. Ouchyn seikkailussa. Nyt vetosi hän siihen uudelleen, ja illalla palatessaan hotelliin hallitsi itseään täydellisesti. Lelo oli tullut: Helenan täytyi kuulla hänen käynnistään yksityiskohtainen kertomus; rouva Carroll oli italialaisen viehättävästä tavasta ihastunut eikä ollut lakata ylistelemästä. Kylmyys, jolla rouva Ronald ja neiti Beauchamp kuuntelivat kaikkea tätä, ei vaikuttanut Doraan; hänessä oli sellainen riemu, hän ei olisi välittänyt koko maailman paheksumisesta. Kun rouva Ronald nousi lähteäkseen huoneeseensa, ilmoitti Dora, että kreivillä oli aikomus huomenna kello kahden aikaan tulla häntä tervehtimään.
— Älkää olko hänelle kovin epäkohtelias, lisäsi hän; hän voisi luulla, että te ette soisi hänen menevän naimisiin. Miehet ovat niin omituisia.
Rouva Ronald kalpeni hiukan ja sanoi sitten avaten silmänsä selälleen ikäänkuin hämmästyksestä.
— Että en soisi hänen menevän naimisiin, minä! minkä vuoksi?
— Ah, nähkää, kun te olette keimailleet yhdessä. Hän liehitteli teitä… arvatenkin minua odottaessaan, sanoi neiti Carroll leikkisällä äänellä.
— Onko suuruus jo noussut teille päähän?