— Ei, ei, minun pääni on vielä mainiossa kunnossa.
— Ei siltä oikein tunnu! vastasi Helena kuivasti.
Doralla oli tavaton vaisto, läpitunkeva äly, niinkuin X-säde. Sanat, jotka ilmaisivat hänen ensi vaikutelmaansa, kantoivat usein sangen kauas ja tarkkaan. Äskeiset sattuivat kipeästi rouva Ronaldiin. Hyvä Jumala! entä jos kreivi kuvittelisi, että hän tuntisi katumusta!… Katumusta!… hän, se olisi liian hurjaa!… Totta kyllä tämä liitto oli hänelle vastenmielinen, suorastaan koski häneen, mutta yksinomaan senvuoksi, että se mursi Jackin elämän, senvuoksi, että neiti Carrollin uskottomuutta pidettäisiin New Yorkissa skandaalina ja että tämä skandaali loi varjoa hänenkin perheeseensä. Hän selittäisi sen herra Sant'Annalle, ja ellei tuo mies ole tuhma tai narri, täytyy hänen täysin käsittää nämä Helenan tunteet.
Niin hyvin sai Helena itsensä tähän tunnelmaan tuuditetuksi, että hän oli täysin kylmäverinen ja arvokas seuraavana päivänä, kun kreivi ilmoitettiin saapuneeksi.
— Minun onnitteluni! sanoi hän hiukan pilkallisella äänellä, mutta kättelyltään aivan luontevana.
Lelo joutui tästä vastaanotosta hiukan hämilleen. Dora oli kertonut hänelle, että rouva Ronald oli raivoissaan; hän toivoi nyt saavansa hänet lopultakin unohtamaan itsensä päästäkseen nauttimaan kostostansa. Hän tointui kuitenkin pian.
— Minä otan vastaan onnittelunne sitäkin suuremmalla ilolla, kun tiedän ne vilpittömiksi… kuten kaikki teissä!
Helenan silmät rävähtivät hiukan, hänen sieraimensa suurenivat ja hän kohotti päätään.
— Minä onnittelen teitä vilpittömästi, sanoi hän kun naitte amerikattaren. Se on kenties vaateliasta minun puoleltani, mutta minä luulen, että me olemme uskollisia, ymmärtäviä, että meillä sanalla sanoen on erinäisiä arvokkaita ominaisuuksia.
— Teillä on niitä paljon… ja kaikkein parhaita. Minä puolestani katson itseni sangen onnelliseksi voittaessani neiti Carrollin sydämen. Onko totta, että te ette hyväksy hänen vaaliansa?