— Niinkö, että te voitte aina hätätilassa puhua hevosista? sanoi Helena hienolla ylenkatseen vivahduksella.
— Onhan se aina jotakin, kun jokin maku jopa jokin intohimo on yhteinen!… No niin, te ette siis tosiaankaan ole minulle tästä nyrpeä? kysyi Lelo säälimättömästi tarkastaen Helenan kasvoja.
— Teillekö? En ensinkään! — vastasi hän uljaasti vastaten katseeseen. — Te ette olisi kosiellut Doraa, ellei hän olisi teitä siihen oikeuttanut. Minä koetan aina olla oikeudenmukainen.
— Koettakaa myöskin olla laupias, neiti Carroll toivoo teidän lepyttävän hänen enonsa.
— Siinä hän pettyy: minä en siihen puutu, velvollisuudesta herra Ascottia kohtaan. Aika asettaa kyllä kaikki, ilman että minä siihen sekaannun. Minulla ei ole muuta tehtävää kuin vain toivottaa teille paljon onnea.
— Ja paljon lapsia!
Helena punastui hiusrajaan saakka.
— Oh, suokaa anteeksi. Minä unohdin, että niistä asioista ei puhuta amerikattarelle.
— Ehkei kyllä! vastasi Helena kylmästi.
Tällä hetkellä tuli Giovanni ilmoittamaan, että vaunut olivat valmiita.
Kreivi nousi, ja rouva Ronald teki samoin.