Ja seuraavana päivänä oli hän taas täsmälleen paikalla, nuhteettomasti seurapuvussa, ja tulisi arvatenkin olemaan joka päivä kunnes vihdoin kuolema vapauttaisi hänet tästä ritarillisesta palveluksesta.
Kreivitär Sant'Annan lähimpään piiriin kuului vielä don Salvatore — ankara jesuiitta, hänen henkinen neuvonantajansa — monsignor Capella, hienon maailman pappismies — tohtori Masso, joka tieteellisesti tutki roomalaista kuumetta, mutta oli taitavampi arkeologiassa kuin lääketieteessä, ja vihdoin välttämätön avvocato (asianajaja), jonka kohtaa kaikissa ylhäisön perheissä, missä hän on, ellei aivan tasa-arvoisena, niin kuitenkin uskottuna ja tuttavana. Asianajaja liittyy johonkin perheeseen, ottaa haltuunsa sen asiat, työskentelee sen hyväksi ja on arvokkaana apuna näille ihmisille, joiden täydellinen tietämättömyys nykyaikaisesta elämästä muuten tekisi heidät aivan avuttomiksi. Hän tekee tämän useinkin mitättömästä korvauksesta, vain kiintymyksestä palvelemaansa perheeseen. Italia on ehkä ainoa maa maailmassa, missä afäärimiehen toiminnan määrää tämänlaatuinen tunne.
Nämä uskolliset (fedeloni) muodostivat jonkinlaatuisen kreivitär Sant'Annan hovin. Vaikka he kuuluivat klerikaliseen puolueeseen, oli heillä suhteita valkoisissa piireissä ja he tiesivät kaikki, niitä missäkin sanottiin ja tehtiin. He olivat Donna Teresalle jonkinlaisena elävänä tietokirjana: kaikki kilpailivat keskenään hänen toiveittensa täyttämisessä. Huolimatta nykyoloista uskoi hän vielä, että paavi ennemmin tai myöhemmin saisi Rooman jälleen valtaansa. Millä tavoin, sitä hän ei ajatellut, mutta mikään ihme ei hänestä tuntunut mahdottomalta. Hän toivoi varsinkin voivansa toimittaa poikansa edulliseen asemaan mieleisensä avioliiton avulla: ja hän oli ajatellut erästä kuusitoistavuotiasta vielä luostarissa olevaa ruhtinatarta. Hänen toivomuksestaan oli kardinaali tunnustellut maaperää ja saanut tietää, että siltä taholta ei ollut mitään estettä olemassa. Näissä oloissa saapui neiti Carroll Roomaan. Donna Teresa sai heti tietää poikansa ahkeran seurustelun nuoren amerikattaren kanssa, mutta ei siitä huolestunut, hän kun ei saattanut kuvitella mahdolliseksikaan sitä, mikä todella oli tapahtuva. Amerikattaret olivat aina herättäneet hänessä vaistomaista vastenmielisyyttä; monta kertaa oli hän selittänyt, ettei Lelo ainakaan hänen suostumuksellaan menisi naimisiin kenenkään amerikattaren kanssa. Niinpä saattaa helposti kuvitella hänen surunsa, nöyryytyksensä, kun Lelo tuli hänelle ilmoittamaan kosineensa neiti Carrollia ja saaneensa tämän suostumuksen. Ensimäistä kertaa oli hän ääneen napissut Kaitselmusta vastaan, joka saattoi hänen toiveensa näin julmasti pettää. Hän kohteli poikaansa tavattoman ankarasti, kieltäytyi kauan häntä kuulemasta ja nuhteli häntä mitä kiihkeimmästi. Hän olisi ehkä saanut hänet kääntymään, ellei Lelo olisi voinut vedota siihen, että asia jo oli tapahtunut tosiasia.
Doran myötäjäisten suuruus ei ollut vaikuttamatta kreivittären ystäviin ja lieventämättä heidän suuttumustaan. Asianajaja Orlandi puhui nykyaikaisen elämän suurista kustannuksista ja vakaumuksestaan, ettei Lelo voisi tulla onnelliseksi ilman suurta omaisuutta. Markiisi Boni alkoi varovasti puhella, että amerikattarilla oli omaisuutta, että he olivat uskollisia ja erinomaisia puolisoita. Don Salvatore ja monsignor Capella arvelivat, että Sant'Anna voisi neiti Carrollin miljoonilla saada aikaan paljon hyvää. Kardinaali Salvoni rauhoitti itseään toivolla, että nuori tyttö kenties kääntyisi katolin-uskoon, ja myöhemmin uuden uskonsa innolla saisi puolisonsa palautetuksi jälleen Vatikaanin helmaan. Donna Teresaa hämmästytti ja loukkasi se keveys, millä hänen uskollisensa, ja varsinkin hänen veljensä, näyttivät mukautuvan tähän avioliittoon. Kaikki hänen ympärillään näytti menevän nurin, periaatteet, vakaumukset, uskonto. Mikään ei olisi voinut voittaa hänen vastarintaansa paitsi poikansa menettämisen pelko. Lelo oli hänen ylpeytensä, hänen elävä ilonsa, hän ei saattanut jättää häntä yksinomaan tuon ventovieraan naisen haltuun. Ainoastaan senvuoksi hän taipui ja antoi anteeksi. Kaksi kuukautta oli reumatismi pitänyt häntä kahleissaan. Hän oli salassa hyvillään, ettei senvuoksi saattanut tehdä tavan vaatimaa käyntiä rouva Carrollin luona, mutta hän suostui vastaanottamaan hänet ja hänen tyttärensä ja kohtauspäivä määrättiin.
Lapsenrakkaus on italialaisessa sangen voimakas; kun poika saattaa kaikissa suhteissa kunnioittaa äitiänsä, tietää hänet nuhteettomaksi, muuttuu hänen rakkautensa jonkinlaiseksi hartaudeksi. Lelo oli sangen ylpeä äidistään. Hän ihaili hänen vanhan naisen kauneuttaan, hänen arvokkuuttaan, jopa hänen suvaitsemattomuuttaankin. Hän asui äitinsä luona. Vaikka hän tavallisesti söi päivällisen kaupungilla ja vietti iltansa vieraissa, kävi hän kuitenkin joka päivä noutamassa äitinsä siunauksen Toivotettuaan hyvää yötä kumarsi hän otsansa äitinsä puoleen; tämä kosketti sitä peukalollaan tehden ristinmerkin ja lausuen uskovaisen innolla: »Dio ti benedica, figlio mio — Jumala siunatkoon sinua, poikani.» Sitten ojensi hän valtiatarkätensä poikansa huulia kohti tämän suudeltavaksi. Tämä oli heidän parhaiden tunteidensa vaihtamista. Ja tämä äidinsiunaus lankesi kuin kaste Lelon useinkin levottomaan sydämeen, rauhoitti hänen hermostuneisuuttaan, herätti hänessä onnen ja menestyksen toivoa.
Kun Sant'Anna oli saanut äitinsä suostumuksen avioonsa amerikattaren kanssa, hämmästyi hän, että hänellä oli ollut rohkeutta niin puoliväkisin vaatia tämän kättä kuin hän oli tehnyt. Hän ymmärsi, että hänen äitinsä ja hänen tulevan vaimonsa välillä ei voisi tulla olemaan keskinäistä mieltymystä eikä ymmärtämystä. Tämä varmuus vähensi hänen tyytyväisyyttään. Hän oli usein puhunut omaisistaan morsiamelleen, koettanut tehdä heidän luonteitaan ja aatteitaan hänelle ymmärrettäviksi, mutta oli pian huomannut, että eräänlaatuisten asiain käsite meni aivan ulkopuolelle Doran tajuamismahdollisuuksien. Hän nauroi ajatusta, että Dora tulisi olemaan kardinaalin, ehkäpä paavin sisarentytär! Se näytti hänestä auttamattoman hassunkuriselta. Tämän selkeän, toimeliaan ja loistavan, niin erilaista ainesta olevan anglosaksilaisen katsomuskannan rinnalla havaitsi Lelo, joka kuitenkaan ei ollut ajattelija, äkkiä mikä on latinalaista henkeä. Hänelle valkeni sen syvyys ja korkeus ja häntä hämmästytti hiukan, että hänellä oli niin toisenlainen tuntemistapa kuin hänen tulevalla elämänkumppanillaan.
Rouva Verga oli valmistanut neiti Carrollia siihen, että Sant' Annat eivät suosineet amerikattaria ja että hänen tuli varustautua verrattain kylmään vastaanottoon. Nuori tyttö oli kohauttanut olkapäitään. Tietoisuus sangen suuren omaisuuden omistamisesta lisäsi tuntuvasti hänen luontaista varmuuttaan. Kykenemättömänä ymmärtämään rodun ja uskonnon erilaisuuden aiheuttamaa vihamielisyyttä kuvitteli hän, että se seikka, että hän oli rikas perijätär, riitti takaamaan hänelle sydämellisen vastaanoton, eikä aavistanutkaan, mitä voimia oli täytynyt panna liikkeelle ennenkuin Donna Teresa oli suostunut hänet vastaanottamaan. Hän ajatteli ainoastaan, minkälaisessa puvussa hän menisi tälle esittelyvierailulle. Monien kokeilujen jälkeen peilinsä edessä valitsi hän loistavan harmaan soopelinnahalla koristetun puvun ja sen mukaan sovelletun poimuhatun. Kun Lelo määräpäivänä tuli häntä noutamaan äitinsä luo, oli Dora hänen mielestään näin puettuna kyllä hieno ja elegantti, mutta hirveän uudenaikainen. Rouva Carroll mustassa hyväkuosisessa puvussaan oli täysin asianmukainen ja teki siinä varsin suotuisan vaikutuksen.
Sant'Annan palatsi, rakenteensa kauneudesta ja puhtaudesta kuuluisa, täyttää koko sivun yhdestä noita melkein unhoon jääneitä Rooman pieniä aukeita, jotka säilyttävät menneisyyden leimaa. Dora tunsi sen hyvin; hän oli koettanut oppia sitä ihailemaan, mutta se tuntui hänestä kauhean synkeältä ja tympäisevältä.
Astuessaan tämän talon kynnyksen yli tunsi nuori amerikatar äkillistä valon ja lämmön puutetta: häntä hiukan puistatti, hänen lörpöttelynsä lakkasi, ja mikäli hän eteni laajassa eteisessä, sikäli alkoi hänen sydämensä tykyttää kiivaammin. Lelokin puolestaan oli ilmeisesti hermostunut. Hän tunsi, että paljon tulisi riippumaan tästä ensimäisestä kohtauksesta. Hän ei ollut tahtonut ruveta vähentämään morsiamensa vaikutusta suositteluillaan; hän piti parhaana, että Dora esiintyi sellaisena kuin oli: hänen luontevuutensa ja omaperäisyytensä voisivat ehkä miellyttää. Hän oli huolissaan vain Doran parantumattomasta suorasukaisuudesta ja usein liian vilkkaista nokkeluuksista.
Oven avasi hyvin asianmukaisesti puettu miespalvelija; kreivi ilmoitti hänelle rouva ja neiti Carrollin nimet. Palvelijan jäljessä kulkivat molemmat amerikattaret avaran etuhuoneen läpi, jossa oli korkeaselkäisiä penkkejä, seinien verhona vanhoja kirjokankaita ja runsaspoimuisen baldakiinin alla Sant' Annain vaakuna, sitten kolmen peräkkäisen salin läpi, joissa sohvat, nojatuolit ja jakkarat olivat sijoitetut pitkin kirjopeitteisiä, tauluilla ja suurilla kullanväristen pylväiden välissä olevilla peileillä koristettuja seiniä. Kaikki nämä vanhat esineet, tämä runsas, alaston ja kylmä, ankara sisustus enensivät Doran ahdistusta. Saapuessaan suuren, vihreän empiretyylisen salin kynnykselle kuuli hän ilmoitettavan nimensä ja oli kreivitär Sant'Annan, herttuatar Avellinan, hänen tyttärensä, ja kardinaali Salvonin edessä. Silloin syntyi näiden niin erilaista alkuperää olevien, toisilleen tuntemattomien olentojen välillä, joiden kohtalot Salliman oikku oli kietonut yhteen, jonkinlaista liikutusta, näkymätöntä ainesten kulkua, tuota ensi silmäysten nopeaa vaihtoa, jonka vaikutus usein jää haihtumattomaksi.