— On, St. Patrickin katedraali, St. Leon kirkko… Ylhäisö menee St.
Patrickiin pääsiäispäivänä kuulemaan suurenmoista musiikkia. Kaikki New
Yorkiin poikkeavat suuret taiteilijat ovat laulaneet siellä.
— Miellyttääkö katolinen kirkonmeno teitä?
— Se on minusta sangen kaunis, sangen runollinen. Meidän episkopaalisen kirkkomme menot muistuttavat sitä suuresti. Meilläkin on vahakynttilät, suitsutukset ja moninaiset menot. Luulenpa, että itse uskontokin on jokseenkin samaa.
Jokainen näistä sanoista osoitti, mikä suunnaton henkinen ero oli olemassa nuoren amerikattaren ja hänen sulhasensa omaisten välillä. Lelo loi katseensa uudelleen maahan ikäänkuin häpeissään.
Donna Teresan huulille ilmestyi halveksuva ilme
— Samaako, episkopaalinen kirkko! sanoi hän. Oh, ei, neiti! Katolisuuden ja muiden uskontojen välillä on se kuilu, joka erottaa totuuden erehdyksestä.
— Niin tietenkin! Mutta se mikä yhdelle on erehdystä, ei ole sitä toiselle. Minä oletan, että uskontojen erilaisuus on yhtä välttämätön kuin ihmisten ja asiain erilaisuus.
Kuullessaan tällaisia kysymyksiä noin vain ratkaistavan, aukaisi kardinaali suuret, mustat silmänsä selkoselälleen katsoen nuorta tyttöä kuin kummitusta. Mutta tämä näytti niin tietämättömältä siitä kamalasta kerettiläisyydestä, jota hän oli tällä ilmaissut, että kardinaali katsoi turhaksi selittää hänelle yhteisen uskonnon tarpeellisuutta.
Rouva Carroll tunsi ensimäisen vierailun jo kestäneen kyllin kauan ja nousi.
— Heti kun terveyteni sallii minun lähteä ulos, on minulla oleva ilo tulla teitä tervehtimään — lausui kreivitär kohteliaasti. — Näinä päivinä on meillä perhepäivälliset, jolloin saamme tilaisuuden lähemmin tutustua. Ellei vanhan vaimon seura pelästytä teitä, neiti, lisäsi hän kääntyen Doran puoleen, voitte tavata minut joka päivä kello viiden jälkeen.