— Lopulta minä vielä asetun — sanoi hän — niiden kannalle, jotka väittävät, ettei Eurooppa sovi amerikattarille. Toiset turmelevat siellä itsensä, menevät typeriin naimisiin, toiset ottavat avioeron tai muuttavat uskontoa… Saattaisi, kautta kunniani ruveta uskomaan, että kaikki tekevät siellä jonkin tuhmuuden; lisäsi hän irroittaen kaulastaan vaimonsa käsivarret.
XXVIII.
Kaksikymmentä kuukautta on kulunut. Nämä kaksikymmentä kuukautta olivat
Dora Sant'Annan elämässä tavatonta toimeliaisuuden aikaa.
Aluksi häämatka ja sen kaksi pysäyspaikkaa: ensin Fontainebleau; toinen St. Moritz; sitten paluu Italiaan ja asettuen Frascatin ruhtinaalliseen huvilaan, jossa Lelo oli syntynyt. Nuori vaimo tapasi suurenmoisen asunnon, Jul. Romainin maalaaman taulukokoelman, harvinaisilla marmoreilla silattuja saleja, mutta mukavuuden puute tuntui hänestä jäätävältä. Hänen taiteellinen aistinsa ei ollut erikoisen kehittynyt. Onko vanhojen esineiden harrastus kuten väitetään, rappeutumisen merkki? Doralla ei sitä ainakaan ollut: hän harrasti yksinomaisesti vain kaikkea uudenaikaista. Seiniä peittävät gobeliinit, kallisarvoiset kokoelmat, italialaiset lippaat jättivät hänet kylmäksi. Hän olisi pitänyt mukavia kamareja, hyvin varustettuja kylpyhuoneita kaikkia näitä kullattuja saleja parempana. Hän ryhtyi työhön ja muutamassa päivässä oli hän sieltä täältä haalittujen huonekalujen, ullakolta löydettyjen esineiden avulla järjestänyt asuttavamman, lämpimämmältä vaikuttavan huoneiston.
Lokakuussa vei Lelo hänet äitinsä luo Soraan, Umbriaan. Tämän vierailun ajatus oli häntä rasittanut kuin painajainen. Hän saapui lujasti päättäneenä olla herttainen, koettaa voittaa uusien omaistensa suosiota. Hän kohtasi niin jäykkää vihollisuutta, ettei hänen kiltteytensä olisi voinut sitä poistaa. Kreivitär Sant'Annan vastaanotto oli kohteliasta, mutta masentavan kylmää. Herttuatar Avellina hänen kälynsä osoitti hänelle jonkinlaista suojelevaa ystävyyttä, joka kävi hänen hermoilleen. Ensi hetkestä herätti vaikutelma, että hän ei miellyttänyt, hänessä vaarallista ärtymystä: uhmallakin esitti hän uudenaikaisuuttaan, näytti luonteensa huonoimpia puolia ja sai aikaan, että suvun kesken yhä enemmän sääliteltiin Lelon huonoa vaalia.
Kun vuokralaisia, jotka asuivat Sant'Annan palatsin ensimäisessä kerroksessa ei voitu saada muuttamaan, vuokrasi nuori pari Bocca di Leone-kadun varrelta Fardellin palatsin, joka oli enemmän rahamies- kuin ruhtinaspalatsi, mutta loistavasti kalustettu ja varustettu suurenmoisella kasvihuoneella, joka herätti emäntien kateutta.
Huolimatta näennäisestä hutiloimisestaan oli rouva Vergalla todella suuri järjestyskyky. Hän tunsi Rooman ylhäisön perinpohjin ja antoi ystävättärelleen hyödyllisiä neuvoja. Dora saikin pian kokoon miellyttävän seurapiirin. Jotta italialainen alkaisi säännöllisesti käydä jossakin talossa, on emännän oltava herttainen, symmpaattinen ja pöyhkeilemätön; nuorella amerikattarella oli kaikki nämä ominaisuudet ja lisäksi oli hän hauska, omaperäinen, hänellä oli ihmeen kauniit silmät ja luonteva käytös: kaikki Lelon ystävät kiittelivät häntä pilviin saakka. Paljon vähemmän menestystä oli hänellä naisten piirissä. Paremman puutteessa arvostelivat he säälimättömästi hänen äkkinäisiä eleitänsä, hänen liian äänekästä puhetapaansa, hänen piittaamattomuuttaan muodoista. Omasta puolestaan ei hänkään tuntenut mitään myötätuntoa italiattaria kohtaan. Hän ei saattanut ensinkään heitä ymmärtää. Heidän synnynnäinen viehkeytensä herätti hänessä epämääräistä levottomuutta. Hänen oli helppo sanoa olevansa heitä edellä opissa ja elämän ymmärryksessä, mutta hän tunsi heissä salaista voimaa, jota hän ei osannut määritellä, joka häntä salassa huolestutti ja peloitti. Pakotettuna seurustelemaan kälynsä kanssa joutui hän tämän luona kosketuksiin mustan seurapiirin kanssa. Siellä kohtasi hän suurta kohteliaisuutta ja herttaisuutta; hänelle osoitettiin erikoista hyväntahtoisuutta, mairittelevaa huomaavaisuutta, mutta hän vainusi sen syyn ja pysytteli puolustuskannalla.
Vaikka Dora koetti näyttää täydellisesti viihtyvänsä tässä roomalaisessa ympäristössä, tunsi hän siinä jonkinlaista painostusta, vapauden kaihoa, eli kuten hän sanoi, tarvetta saada »venyttää itseään». Hän oli onnellinen, kun hänen äitinsä oli hänen lähettyvillään: rouva Carroll ei ollut palannut Amerikkaan; hänellä oli huoneisto Quirinal-hotellissa. Dora kävi häntä tervehtimässä joka päivä; se oli hänen aamukävelynsä päämäärä. Iltapäivisinkin saapui hän usein äitinsä jokapäiväisiin vastaanottoihin, keskelle sikermää vanhoja amerikkalaisia neitejä ja rouvia, jotka muinoin olivat häntä hylkineet ja nyt kävivät lepyttelemässä. Rouva Carroll oli mitä parhaissa väleissä vävynsä kanssa. Tällä oli aina sanottavana hänelle sieviä sanoja, hienoja huomaavaisuuksia, ja hän puolestaan siitä kiitollisena oli hukuttaa nuoren parin lahjoihin.
Doran ja kreivitär Sant'Annan välit eivät olleet yhtä sydämelliset. Heidän molemminpuolinen vihollisuutensa ilmeni kaikessa: oleellisessa ja olemattomassa. Doran puolison sukulaiset olivat, totta puhuen, ainoana pilvenä nuoren kreivittären elämässä. Hänen oli kuitenkin onnistunut, kuten oli päättänyt, valloittaa puolelleen kardinaali. Doran isä, joka oli ollut etevä biljardinpelaaja, oli opettanut hänelle tämän taidon heti kun hänen pienet kätensä pystyivät työntämään kepillä palloa. Hänestä oli tullut sangen taitava biljardinpelaaja. Ja tämä taito auttoi häntä suuresti Hänen Korkea-arvoisuutensa suosion saavuttamisessa. Kardinaali Salvoni harrasti näet myöskin biljardipeliä: hän oli hämmästynyt ja ihastunut tavatessaan nuoressa amerikattaressa arvoisensa vastustajan; tämän silmämitan varmuus, taitava ja suora peli antoivat hänelle mitä parhaan käsityksen Doran luonteesta. Näissä tilaisuuksissa oppi hän muutenkin kreivitärtä paremmin tuntemaan ja arvostelemaan.
Huolimatta kylmästä ja korskasta ulkonäöstään suhtautui kardinaali ihmisten kärsimyksiin säälivästi. Don Agostino, hänen avuliaisuutensa järjestelijä, oli yksinkertainen maalaispappi, jolla oli P. Vincentin sydän. Hän asui eräässä Salvonin palatsin kolkassa, vietti elämänsä tuomalla apua ja lohdutusta ja pääsi joka hetki vapaasti kirkkoruhtinaan puheille. Lelo oli kertonut tämän vaimolleen. Eräänä iltana kuuman biljardiottelun jälkeen, jonka kardinaali oli voittanut, oli Dora hetkisen hänen kanssaan kahden kesken. Hän työnteli hetken aikaa hermostuneesti palloja biljardilla ja sanoi sitten, hiukan punastuen.