— Tiedättekö muuten, että Ronaldit ovat Pariisissa?…
— Niinkö?
— Henrik on lähetetty edustamaan Yhdysvaltoja kansainväliseen kemistikongressiin.
— Tulevatko he Roomaan?
— Roomaanko? Varmaankaan eivät: rakas enoni ei ole minulle antanut vielä anteeksi naimistani. Me emme enää ole kirjeenvaihdossa. Helenankaan kirjeet eivät enää ole erittäin sydämellisiä. Minä olen jatkanut kirjeenvaihtoa hänen kanssaan vain ollakseni katkaisematta tätä sidettä, joka samalla yhdistää minut kotimaahani… Omituista, en ole milloinkaan rakastanut Amerikkaa niin kuin jouduttuani sieltä erilleni.
— Kun kirjoitatte rouva Ronaldille, lausukaa hänelle minun kunnioittavat terveiseni.
— Sen teen. Minä kirjoitan hänelle vielä tänä iltana pyytääkseni häntä valitsemaan minulle muutamia somia kevätpukuja… Ja sitten lupaan teille tehdä vielä viimeisen rynnäkön miestäni vastaan tuon paikan vuoksi. Jos en onnistu tällä kertaa, palaan asiaan vastedes, kun jokin toinen paikka on avoinna. Antakaa minulle aikaa: tiedättehän Lelon luonteen!
Illanvietto oli päättymässä. Useimmat vieraat nousivat hyvästelemään: se oli yleisen lähdön merkki; olikin miltei puoliyö.
— Odota minua, sanoi Lelo eräälle ystävälleen, minä saatan sinua klubille saakka.
— Lähdetkö ulos vielä näin myöhään? kysyi Dora tyytymättömän näköisenä.