Tämä opinto- ja lepovuosi oli nuorelle amerikattarelle erinomaisen terveellinen. Häneen oli Euroopassa tarttunut jotakin epämääräistä, joka lisäsi hänen kauneuteensa uutta suloa.
Helena Beauchampin ensi esiintymiset seuraelämässä olivat voittoja, joista puhuttiin kauan. Hänestä tuli New Yorkin hienon maailman kuuluisimpia kaunottaria. Tällainen kaunotar on loistava, viehkeä olento, jolla on valloittajan salamahti: häntä tarkoittavat kaikki ylistelyt, hänet peitetään kukkasiin, hänen hymyjänsä kerjätään, talon emännät kilpailevat siitä, kuka hänet saa vieraakseen, miehet tulevat turhamielisyydestä hänen kosiskelijoikseen ja orjikseen. Tätä valtiutta kestää tanssikauden tai kaksi, ja sinä aikana on koetettava saavuttaa päävoitto: asema tai varallisuus. Kaunotarta, joka siinä ei onnistu, pidetään »elävänä onnettomuutena». Hän vanhenee nopeasti ja hänet heitetään ainiaaksi romukoppaan. Sic transit gloria mundi: niin haihtuu maailman kunnia.
Helenan varallisuus ei ollut tasasuhteessa hänen taipumuksiinsa: hän olikin selittänyt joko menevänsä vain rikkaisiin naimisiin tai jäävänsä naimattomaksi. Hänet oli luotu, sanoi hän, omistamaan vaunuja, hevosia, loistavia pukuja, uhkeita taloja; ne olivat hänelle tarpeen. Useakin miljardöörinousukas kosi häntä, hän hylkäsi heidät kaikki empimättä. Hän ei tyytynyt puolinaiseen: hän halusi miestä, joka lisäksi oli hyvää sukua, lahjakas, joka oli tai tuli olemaan jotakin. Amerikatar vaatii ylimalkaan, että hänen miehensä on hänelle kunniaksi, joko kyvykkäisyytensä tai kauppamahtinsa johdosta. Jos mies on vielä kookas, on vaimo erikoisen ylpeä ja toistelee turhamielisenä kuin metsäläinen: »Hän on kolmen kyynärän mies ilman kenkiäkin.»
Henrik Ronald näytti olevan Helenan unelmain mukaan tehty mies. Hänessä oli yhtyneenä kaikki, mitä hän halusi: ulkonainen kauneus, ensiluokkaiset kyvyt ja suuri omaisuus. Vaikka hän ei ollut yhtä vanhaa sukua kuin Helena, oli hänellä kuitenkin takanaan kolme miespolvea rikasta ja arvossapidettyä porvaristoa, mihin jo maailman kaikissa maissa voi rakentaa jonkinmoisen ylimyksellisyyden. Henrik oli tavoiteltavin sulhasmies sinä seurustelukautena, jolloin neiti Beauchamp alkoi esiintyä seurapiireissä.
Helenan näkeminen herätti Henrikissä eloon kaiken, mikä hänessä oli nuoruutta ja runoutta. Tytön niin ihmeellisesti kimmeltävät hiukset, elämää säteilevät ruskeat silmät ja koko loistava olemus tarttuivat heti nuoren miehen mieleen eivätkä siitä enää haihtuneet. Ensi hetkestä arvasi neiti Beauchamp saaneensa hänet valtaansa. Aluksi leikitteli hän nuorella miehellä hiukan julmasti, mutta oli kuitenkin siksi terveälyinen, että ei voinut olla tuntematta hänen etevämmyyttään ja ylimalkaan häntä kunnioittamatta. Kuten naisessa usein, seurasi rakkaus lähellä.
Herra Ronaldin äiti ja sisar, molemmat ankaranvakavia porvarisihmisiä, koettivat kääntää nuoren miehen mieltä pois loisteliaasta neidosta, jonka hienostelu ja turhamielisyys heitä kauhisti. Salliman voimat olivat heitä vastassa: ensimäistä kertaa jäivät heidän sanansa Henrikin suhteen tehottomiksi; seurustelukauden lopulla oli hän kihlannut Helenan.
Naimisiinmeno, jonka kommodoori Beauchampin kuolema oli lykännyt tuonnemmaksi, tapahtui vasta puolitoista vuotta myöhempään.
Ja näihin saakka oli tämä avioliitto ollut mitä onnellisin. Herra Ronald oli tullut erään suuren tieteellisen aikakauskirjan omistajaksi ja hänen teoksensa toxilogian — myrkkytieteen — alalla olivat tehneet hänet kuuluisaksi Amerikan ulkopuolellakin. Euroopassa lähtevät tiedemiehet ja kirjailijat enimmäkseen varsinaisen kansan ja pikkuporvariston piiristä, missä kansojen elävät voimat ovat. He eivät ole saaneet sitä kasvatusta, joka hienostaa ja hioo ihmisen. He ovat samalla kertaa maailmanmiesten ylä- ja alapuolella. Yhdysvalloissa he kuuluvat yhä enemmän rikkaiden luokkaan ja heillä on näiden tottumukset. Ellei ole, niin heidän vaimonsa hankkivat ne heille heti.
Herra Ronaldilla oli oma laboratorio, niinkuin hevosmiehellä on oma talli. Hän oli noita Harvardin yliopiston urheilijoita, jotka jatkuvasti harjoittavat lihaksiansa ja kaikkia aistejansa urheiluilla, jotka kohottavat miehen voiman kymmenkertaiseksi, tekevät hänet miellyttäväksi levossa ja pelättäväksi taistelun hetkellä ja jotka, mitä ranskalaiset kasvattajat sanokootkin, voi yhdistää henkisten harrastusten kanssa, kuten Englannissa ja Amerikassa nähdään. Kahden kemiallisen kokeen välillä meni Henrik Ronald pelaamaan cricket- tai jalkapallopeliä ja kahdeksanneljättävuotiaana, jonka ikäinen hän nyt oli, oli hänen ruumiinsa niin vetreä ja joustava, että hän parissa päivässä olisi ollut ensiluokkainen sotilas.
Helena rakasti miestänsä, jollei intohimoisesti, niin ainakin niin syvästi kuin hän luuli voivansa rakastaa, ja itse oli hän tämän miehen ilo, ylpeys, turhamielisyys ja ainoa rakkaus.