Rouva Ronald nousi. Hän oli kuin jonkinlaisessa hurmiotilassa ja tunsi omituista kevennystä.
— Minun on hyvä olla, mutisi hän.
— Minun ajatukseni, minun tahtoni pysyvät teidän luonanne niin kauan kuin se on tarpeellista, kunnes olette parantunut.
— Mitenkä saatte sen tietää?
— Tulen sen tuntemaan, vastasi Cetteradshi yksinkertaisesti.
Rouva Ronald oli kylliksi amerikkalainen ymmärtääkseen, että papin, yhtä hyvin kuin lääkärinkin, tuli saada korvaus voimastaan ja taidostaan. Mutta ensimäistä kertaa oli rahan tarjoaminen hänestä ujostuttavaa. Hän kopeloi pari sekuntia käyntikorttikoteloansa, otti siitä viidensadan frangin setelin ja pannen sen pöydälle sanoi häveliäästi:
— Hyväntekemistä varten.
— Se on tapahtuva — vastasi bramiini kevyesti kumartaen.
Sitten soitti hän kelloa ja hindulainen palvelija saapui saattamaan vierasta ulos. Cetteradshi kohotti uudelleen sormea ja sanoi:
— Rauha olkoon teille nyt ja aina!