— Kuinka? Mitenkä? sanoi hän. Sinä voisit kevyin sydämin jättää minut noin vain?… Kaunista rakkautta! Amerikkalaista, vai?
Sitä riemua, minkä nämä sanat synnyttivät Doran sydämessä!
— Ei mikään estä sinua seuraamasta minua.
— Onko sinulla niin suuri halu käydä Amerikassa?
— On, on niin monta ihmistä ja asiaa, joita tahtoisin taas nähdä.
— Ei toivoakseni herra Ascottia, sanoi herra Sant'Anna mustasukkaisuuden kiille silmissään.
— Ei, ei… hänen elämässään olen näytellyt liian surullista osaa tahtoakseni häntä milloinkaan kohdata.
— Kuka tietää! Naiset ovat niin laskemattomia ja helvetillisen julmia!
— Kiitoksia. Mutta palatkaamme Amerikan-matkaan. Minun nähdäkseni me tuskin voimme antaa äidin matkustaa yksinään. Ja muuten tahtoisi hän näyttää sinulle Orientan, kuuluisan tilansa, tietääkseen tuleeko hänen se myydä vai vuokrata.
— No niin. Saamme nähdä.