Asia jäi sillä kertaa sikseen.
Mutta sitten oli tuo nimetön kirje jälleen ruvennut kalvamaan Doraa ja hän ilmestyi odottamatta kerran ruhtinatar Marinan luo, juuri kun Lelo sattui olemaan siellä vieraisilla sekä myöskin markiisi Verga. Ruhtinatar oli pianon ääressä laulamassa erästä romanssia. Hänen hieno aistinsa ja Doran huomio, että hänen epäluulonsa sittenkin oli aiheeton, vaikuttivat, että kohtaus sujui ilman pienintäkään ulkonaista kahnausta.
Lelo oli kuitenkin asian arvannut ja sai hänet kotona tunnustamaan käyntinsä aiheutuneen tuosta nimettömästä kirjeestä.
— Sinä tulit siis mustasukkaisuudesta?
— Mustasukkaisuudesta, niin… mutta kirje ei ollut valehdellut. Minä tapasin sinut Donna Vittorian luona: sinä käyt siellä ehkä joka päivä.
— Minä tunnustan, että olen käynyt siellä sangen usein viime aikoina, kun olen ollut niin kiihdyksissä. Minun täytyy saada kuulla hiukan musiikkia. Se tekee minun hermoilleni sanomattoman hyvää.
— Hermoille! — toisti Dora kärsimättömänä. — Miehellä pitää olla lihaksia.
— Niinkö?… Sinun olisi pitänyt mennä naimisiin akrobaatin kanssa, koska kaipaat lihaksia!
— Oh! Älä laske leikkiä! Mutta minä tahtoisin, että sinä olisit vähemmän hermostunut ja ettei sinulla olisi niin kummia mielikuvia.
— Minun on mahdoton muuttaa temperamenttiani edes sinua miellyttääkseni. Arabialaisesta oriista on huono tehdä kyntöhevosta… Ja sitten, usko minua, jos lihakset ovat tarpeen suuriin tehtäviin, niin ovat hermot tarpeelliset kauniiden asiain tekoon ja niiden tuntemiseen.