Dorakin puolestaan oli katunut käytöstään Jackia kohtaan. Olipa hän tuntenut halua sanoa hänelle niinkuin niin monta kertaa ennen: »Minä olen kiltti nyt» — ja luopua matkastansa, mutta samassa oli unelmoitujen huvien väike taas välkähdellyt hänen mielessään — ja hän oli lähtenyt.
Kaikki eron haikeus oli nopeasti haihtunut kummankin naisen mielestä, eikä mikään heitä enää häirinnyt. Joka posti vei pitkiä kirjeitä, joissa he kertoivat, toinen puolisolleen, toinen sulhaselleen, tarkalleen kaikki, mitä he puuhasivat, ja tämän velvollisuuden täytettyään tunsivat he olevansa rauhassa tuntonsa kanssa. Pariisin huvikausi oli alkanut, ja heillä oli vain valinnan pulma. Charley Beauchamp saattoi heitä kaikkialle minne he halusivat mennä.
Helenan veli oli niitä poikamiehiä, joita tapaa vain Yhdysvalloissa ja joita amerikattaret voivat pitää omana aikaansaannoksenaan.
Euroopassa on rikkaalla poikamiehellä tavallisesti vakinainen rakastajatar, nainen, jonka hän on löytänyt ja omaksunut tai anastanut joltakin toiselta. Hän ylläpitää häntä enemmän tai vähemmän loisteliaasti ja komeilee hänellä yhtä paljon kuin hevosillaan ja vaunuillaan. Hänen oman seurapiirinä naiset eivät lue sitä hänelle rikokseksi, päinvastoin. He katselevat uteliaina »suosikkia», ihailevat tai arvostelevat hänen kauneuttaan ja pukujansa. Anteliaisuus, jota jalokivet ja ajopelit osoittavat, antaa hänelle päinvastoin lisää arvoa.
Amerikatar ei hyväksy tämmöisiä »sivusuhteita». Hän ei suvaitse kilpailijoita kotona eikä kadulla. Hänen käsityksensä mukaan kuuluvat harvinaiset kukat, jalokivet, kalliit pitsit, maailman kauneimmat korut oikeutta myöten vain n.s. säädyllisille naisille. Se on periaate, jonka noudattamista hän valvoo mahdollisuuden mukaan. Jos joku rohkenee rakentaa tällaisen suhteen, suljetaan häneltä kaikki ovet ja seuramaailma julistaa hänet säälimättä pannaan. Pahemman puutteessa on miehisen turhamielisyyden tyytyminen hienoston nuorten tyttöjen ja säädyllisten vaimojen suosioon, ja tämä suosio maksaa paljon.
Muutamat miehet tuhlaavat joka vuosi kokonaisen omaisuuden kukkiin, jalokiviin, teatteriaitioihin, hienoihin pitoihin seurapiirin naisille. Mutta ei amerikkalainenkaan, vaikka onkin ritarillisempi ja epäitsekkäämpi kuin eurooppalainen, ole virheetön. Tavallisesti maksaa yksi naisista kaikkien puolesta, ja muut hemmottelevat, juhlivat, nostavat pilviin näitä silkkihattuisia pashoja. Heidän ympärillään on tarkka vartiosto. Sanattomasta sopimuksesta ei heille anneta aikaa ajatella avioliittoa ja, ennenkuin huomaavatkaan, ovat he jo vanhoja poikamiehiä.
Charley Beauchamp oli näitä »hyvän Jumalan pöllöpäitä». Hänellä oli loistava sikermä ystävättäriä, joita hän kuljetti ajoneuvoissaan, jahdillaan, joille hän poikamiesasunnossaan tarjosi hienoja päivällisiä, joilla aina säädyllisyyden suojana oli joko hänen tätinsä, neiti Beauchamp, tai sisarensa. Hän rakasti kauniiden naisten seuraa. Se oli hänen heikkoutensa, hänen ainoa turhamielisyytensä. Hänen ruhtinaallinen anteliaisuutensa oli hankkinut hänelle suosion, josta hän oli sangen onnellinen.
Charley oli kahdeksanneljättävuotias, ruskea- ja hiukan harmahtavahiuksinen, laiha ja jäntevä, kasvonpiirteet hienot, säännölliset, lujat. Koko hänen olentonsa teki tarmokkaan, toimeliaan, luotettavan vaikutuksen. Hänen piirteiltään vähän kuivahkoja kasvojaan elähyttivät siniset, omituisen syvällä olevat silmät — se on amerikkalaiselle rodulle tunnusomaista — joita Helena aina oli kadehtinut. Samoin kuin sisaren oli hänenkin olennossaan jotakin latinalaista viehkeyttä, joka molemmille oli perinnäistä.
Herra Beauchamp loi sellaista suunnatonta omaisuutta, joka meitä Vanhan Maailman ihmisiä hämmästyttää. Kamppailu, jota hän oli käynyt jo kymmenkunnan vuotta ja josta hän ei voinut vetäytyä pois, ei ollut jäänyt vaikuttamatta hänen terveydentilaansa. Samoin kuin useimmat hänen kansalaisistaan ei hän juuri tullut Eurooppaan muutoin kuin tuntiessaan voimainsa olevan aivan näännyksissä. Silloin nakkasi hän muutamia matkatarpeita laukkuun ja pakeni ensimäisellä Atlantinlaivalla. Hän rakasti intohimoisesti maalauksia. Meidän museoissamme vallitseva ilma ja hiljaisuus aiheuttivat hänessä äkillisen herpautumisen, joka virkisti häntä ihmeellisesti. Hän ei etsinyt tunnetulta ja suosioon päässeitä tauluja; hänen huvinaan oli kulkea löytöretkillä. Hänen kokoelmansa todisti hyvää taide- ja kauneusaistia.
Pariisissa olo jumaloimansa sisaren ja neiti Carrollin seurassa, joka häntä huvitti verrattomasti, oli hänelle yhtämittaista huvia ja hänen kasvoilleen palautui huomattavasti nuortunut ilme.