Rouva Ronaldin suureksi lohdutukseksi ja varakreivin pettymykseksi puhui neiti Carroll kovin vähän, hän kun oli kokonaan kiintynyt seuraamaan isäntäväkeänsä. Anniea nuorempana oli hän tavannut häntä vain harvoin, mutta heidän äitinsä olivat olleet hyviä ystäviä ja hän oli kuullut markiisittaresta paljon puhuttavan. Nähdessään hänen luontevan siroutensa ja arvokkuutensa mietti Dora, että tämä markiisitar on kunniaksi Amerikalle. Talon isäntä kiinnitti hänen mieltään vielä enemmän. Ensimäistä kertaa näki hän nyt läheltä vanhaa rotua olevan miehen ja omituista kyllä lumoutui hän tämän viehätyksestä heti uudenaikaisuudestaan huolimatta. Kauttaaltaan hienostunutta tyyppiä oleva markiisi, jonka ruskeissa silmissä oli omituinen kaukokatseinen ilme, häntä miellytti. Tänä iltana tuntui markiisi vielä olevan hermostunut, erikoisen hajamielinen: hänen puolisonsa sai tuontuostakin toistaa hänelle jonkun tekemänsä kysymyksen. Hän teki sen viehättävän lempeästi, ja tullessaan hänen luokseen oli markiisilla aina lumoava hymy, siro anteeksipyynnön sana varalla. Mitään kaikesta tästä ei jäänyt Doralta huomaamatta.
Päivällisen jälkeen joutuessaan kahdenkesken lausui rouva Ronald markiisille:
— Tiedättekö, että teille ei vielä ole annettu anteeksi, että läksitte
Newportista niin pian. Eikö se teitä miellyttänyt?
— Suoraan sanoakseni, ei; siellä oli liian ylellistä, liian meluisaa, liian räikeää. Intiaanit, jotka nimittivät paikkaa »Rauhan saareksi», olivat paremmin ymmärtäneet sen luonnon. Rauhan saari sen juuri tulisi olla. Nykyisen seuraelämän hälinä ei minusta tuntunut siellä olevan paikallaan. Sen loppumattomat muurien ympäröimät linnat ja marmoripalatsit ja rannikolla vilisevä väki tekivät minuun nurinpäisen vaikutuksen. Kun ajattelen, että muutaman kilometrin päässä oli ihmeen viihtyisää, suloista siimestä ja hiljaisuutta…
— Hiljaisuutta! — keskeytti parooni de Kéradieu — sinä unohdat, että amerikkalaiset eivät vielä tunne hiljaisuuden tarvetta.
— Se on totta, minä puhun mielettömiä, myönsi Jacques.
— Eikö Newport ole jotakin sentapaista kuin Trouville? kysyi varakreivi de Nozay.
— On, mutta vain suunnattoman paljon loistavampi — vastasi Henri de Kéradieu. — Se on Yhdysvaltain suuri »turhuuden turku», se paikka, missä huvitellaan ja keimaillaan eniten koko maan pinnalla.
— Ja missä tapaa kauneimmat naiset! lisäsi markiisi Verga.
— Juuri niin. Euroopassa voisi siihen verrata ainoastaan Brightonia, ja Brightonissakin sentään näkee rahvasta, huonosti puettua köyhälistöä, jotavastoin Newportissa kaikki on ensiluokkaista, koko taulu ilman vähintäkään varjoa.