— Lukuunottamatta sentään työläisiä, jotka kaiken tämän ylellisyyden ylläpitoon tarvitaan, sanoi Jacques, ja joiden nääntynyt ilme tekee tuskallisen vaikutuksen.

— Se on totta, mutta kuka sitä ajattelee? Omasta puolestani tunsin, oltuani Newportissa kaksi viikkoa, samanlaista väsymystä kuin aikaihminen, joka on kauan aikaa kärsinyt leikkivien lasten metelistä. Viime kesänä olimme d'Anguilhon ja minä onnellisia päästessämme pakenemaan Kanadaan. Se tuntui meistä virkistävältä kuin lasi apollinarista ylen runsaan aterian jälkeen.

— Todellakin, vahvisti Jacques, Kanada teki minuun unohtumattoman viihdyttävän vaikutuksen. Quebec suurine taloineen, luostareineen, kirkkoineen oli kuin kaistale vanhaa ranskalaista maaseutua.

Annie alkoi nauraa:

— Kuuletko? sanoi hän. — Eikö se jo ole tarpeeksi ranskalaista? Nuo herrat kyntävät seitsemän päivää merta nähdäkseen jotakin uutta ja lähtevät vielä saman kuun lopulla etsimään seutuja, jotka muistuttavat heidän maataan.

— Se on totta! Eikä mikään viehättänyt minua enemmän kuin kanadalaisten vanha normannilainen puheenparsi. Monta kertaa tunsin liikutusta nähdessäni kuinka voimakas Ranskan henki sentään heidän keskuudessaan on.

— Eräänä päivänä tapahtui meille viehättävä yllätys, sanoi herra de Kéradieu. Ratsastusretkellä, jokseenkin kaukana Quebecistä, saavuimme erään maatilan portille ja huudahdimme molemmat nähdessämme sen yllä suurilla kirjaimilla nimen »Milly». Milly, Lamartinen tila! Siellä asui varmaankin joku nainen, joka harrasti ja ymmärsi suurta runoilijaa. Se osoitti meille kuinka paljon Kanada on jäljessä nykyisestä Ranskasta. Sillä on vielä se tunteessaan… Saman ajatuksen valtaamina nostimme, Jacques ja minä, lakkia suuren kansalaisemme muistolle ja hänen tuntemattomalle kunnioittajalleen. Saint-Laurentin toisella puolella olisi meille varmaan naurettu, mutta minkä sille mahtaa, että olemme kuin olemmekin ranskalaisia! sanoi parooni kääntyen Annien puoleen hymyillen.

— Toivoakseni, herra d'Anguilhon, — sanoi Charley Beauchamp, — ette ihailleet ainoastaan Kanadaa eikä Amerikka tehnyt kovin huonoa vaikutusta.

— Huonoa vaikutusta! Päinvastoin… Oleskeluni Amerikassa on opettanut minua ymmärtämään nykyaikaista elämää enemmän kuin kaikki lukemani kirjat. Vaikka en aina ole ollut ihastunut, olen kuitenkin aina ihmetellyt. Chicago, muun muassa, minua suorastaan hämmästytti. Sen talojen korkeus, sen rakennusten rohkeus herättävät yhtaikaa suuruuden ja särkyväisyyden mielikuvan. Tuontuostakin johduin huudahtamaan: »Kuinka kaunista ja kuinka rumaa!»

— Olitteko Kaukaisessa Lännessä?