— Olen siitä varma! vastasi Helena päättävästi.
Kreivi loi häneen katseen, jossa oli uteliaisuutta, hämmästystä, valittelua, ettei voinut asettaa Helenaa koetteelle.
— Tahtoisin mielelläni tietää, mitä »temperamentilla» oikeastaan tarkoitetaan, sanoi Dora. — Kukaan ei ole voinut sitä minulle selittää, enkä sanakirjoistakaan ole päässyt asian perille.
Syntyi kaamea äänettömyys, jommoisen varomattomuudet ja tuhmuudet aiheuttavat.
— Temperamentti on toisten mielestä huono, toisten mielestä hyvä puoli… ylimalkaan, sangen vaarallinen ominaisuus! — vastasi varakreivi de Nozay mitä vakavimmalla äänellä; — ja sitä on mahdoton selittää nuorille tytöille.
— Se on vahinko, sillä sen täytyy olla mielenkiintoista! lausui neiti
Carroll hämmentymättä.
Samassa alkoi hän aavistaa, mitä oli puhunut, punastui hieman ja teki erään aivan asiaankuulumattoman kysymyksen, kuten hänen tapansa oli pälkähistä päästäkseen.
Kun tuli poislähdön aika, lähestyi kreivi de Limeray Doraa:
— Neiti — sanoi hän kohdistaen häneen surulliset silmänsä — saatuani ilon tutustua rouva de Kéradieuhön ja rouva d'Anguilhoniin, tiedän että amerikatar ei koskaan pahastu totuudesta; senvuoksi rohkenen sanoa teille, että eilisiltainen arvostelunne Ranskan ylimystöstä oli ankara ja kohtuuton. Se miespolvi, johon minä kuulun, on — syyttä tai syystä — pysytellyt syrjässä; mutta meidän poikamme palaavat vähitellen taisteluun ja, uskokaa, heillä on muutakin kuin muinaisaikaiset viikset: heillä on myöskin rohkeutta, uljuutta, joka antaa heille sen pelottoman ja erikoisen sävyn, jonka te olette huomannut. Minun vanhin poikani meni Afrikkaan menettämään henkensä erään aatteen puolesta… jonka tarkoituksena oli, eräänä ajankohtana, hankkia Ranskalle etusija Englannin edellä. Toiset seuraavat hänen esimerkkiään, minä olen siitä varma.
Dora tunsi joutuvansa hämilleen ja olevansa erikoisen pieni ja mitätön tämän vanhan, arvokkaan herrasmiehen edessä.