— Olkoot… kukita meidät kaikki tänä iltana, sanoi hän; me emme ole saitureita.
Kääntyen Doran puoleen hän jatkoi:
— Te arvasitte oikein, neiti. Tuolla kunnon vaimolla on tarinansa. Hän oli keisarikunnan aikana jockey-klubin kukkainmyyjätär ja kantoi koko vuoden Chantillyn Derby-kilpailussa voittaneen hevosen värejä. Hän oli kaunis, kunniallisen naisen maineessa ja ansaitsi rahaa runsaasti. Tämä herätti kateutta hänen kotonaan. Hänen äitinsä syytti häntä, luullakseni jonkun sukulaisen neuvosta, että tytär muka antaa hänen kuolla nälkään ja nosti häntä vastaan jutun, joka herätti suurta huomiota. Jockey hylkäsi hänet, joten hän menetti tulonsa. Hän perusti silloin kukkakaupan ja teki vararikon. Sen jälkeen on hän ollut kokonaan kadoksissa minun näkyvistäni.
— Isabella palasi tuoden sirosti sidottuja ruusukimppuja, jotka hän ojensi amerikattarille; sitten hän meni herra de Limerayn luo ja kiinnitti hänen napinläpeensä komean valkoneilikan.
— Muinaisen muistoksi! sanoi hän kohteliaasti.
Kreivi pisti salassa sadanfrangin setelin hänen kouraansa.
— Minä tulen joskus tarinoimaan sinun kanssasi, lisäsi hän ystävällisesti.
— Tämä on poikkeuksellinen ilta — sanoi markiisitar Verga katsellen ympärilleen — täällä ei tapahdu mitään erikoista. Muutamia iltoja sitten oli eräs venäläinen ruhtinatar tanssinut pöydillä.
— Venäläinen ruhtinatarko? — toisti kreivi de Limeray. — Näinköhän?
— Mikä mainio asia kasvatus on! — sanoi Dora leikkisänä. — Minä uskon varmasti teidän ajattelevan, että ainoastaan amerikkalainen ruhtinatar olisi mahdollinen sellaisiin harjoitelmiin. Ette vain kohteliaisuudesta sano sitä.