— Näkee, että Willie Grey on teidät käännyttänyt! sanoi Dora.
— Toivon sentään, että oletatte minun pystyvän hiukan arvostelemaan itsekin.
— Minusta ranskalaiset ovat sangen huvittavia! — jatkoi neiti Carroll. — Heillä on lystikäs tapa mennä merta edemmäs kalaan. Ja he ovat mainioita naisten haastattelijoita! He tahtovat tietää, mitä te ajattelette, mitä tunnette ja kaikenlaista mistä amerikkalainen ei välitä. He heittävät teidät sananmukaisesti satulasta saadakseen tietää, mitenkä se pieni tyhmyri on rakennettu, joka meillä on vasemmalla povessamme!… Sekin inhoittava varakreivi de Nozay käänsi minut nurin kuin hansikkaan.
— Silloin voi Jack olla tyytyväinen: jos herra de Nozay tuntee teidän sisäisen olemuksenne, niin ei hän pyydä teitä naimisiin! huudahti Charley Beauchamp hymyllään lieventäen kiusoitteluaan.
Dora heitti ruokaliinan hänen päähänsä.
— Tuo oli katalaa, mitä sanoitte, sillä minä olen parempi sisältä kuin päältä.
— Lähdetkö ulos piankin aamiaisen jälkeen? kysyi rouva Carroll tyttäreltään.
— En… minä odotan erästä neitiä Virotilta hattuja tuomaan.
— Vielä!
— Niin, minä näin tänä aamuna niin somia, etten voinut vastustaa. Minua inhoittaa itseänikin, että minulla on niin paljon tavaraa… ja kuitenkin minä ostan aina! Euroopassa on puute itsemurhien syynä; meillä on pian yltäkylläisyys.