— Älkää puhuko tuhmuuksia! sanoi neiti Beauhamp tyytymättömän näköisenä.
Helena nousi pöydästä ja meni peilin luo. Hän oli aamupuvussa ja oli syönyt hattu päässä, kuten amerikattaret usein tekevät. Hän huomasi, että tämä päivä oli hänen kauneimpiaan ja lähetti kuvalleen peilissä onnitteluhymyilyn.
— Minulla on eräs ajatus! — sanoi hän sovittaen toisin erästä pientä kampaa kauniissa tukassaan. — Minä menen rouva Kevinsin luo. Häntä ei tapaa enää kolmen jälkeen. Hän on luvannut minulle hollantilaisten hotellien osoitteita.
— Pyydä häneltä, kun kerran siellä olet, kaikki tiedot, mitä hänellä on — kehoitti Charley.
— Se helpottaa meidän matkaamme… Minä tulen alas kanssasi ja hankin ajurin.
— Tarpeetonta, minä menen jalkaisin. Ulkona ei ole liian lämmin, ja kävely tekee minulle hyvää.
Samana hetkenä, jona rouva Ronald sai tämän päähänpiston, muisti eräs nuori roomalainen, kreivi Sant' Anna, joka oli juuri syönyt aamiaista erään ystävänsä kanssa Voisinilla, äkkiä erään edellisenä päivänä tekemänsä sopimuksen. Hän katsoi kelloaan.
— Peijakas! jo puoli kaksi! Minun täytyy jättää sinut!… Olen luvannut tavata Binderia Antinin kadulla. Hänen on määrä näyttää minulle erästä vaununmallia.
Helena oli tuskin kymmenen metrin päässä Continentalista, kun italialainen tuli ulos ravintolasta, sikari suussa. Ja aavistamattaan noudatti kumpainenkin Kaitselmuksen tahtoa, joka oli määrännyt heidän yhtymänsä täksi päiväksi ja juuri täksi hetkeksi.
Kreivi Sant'Anna poikkesi Cambon-kadulta Rivolin kadulle. Ilman kauneus herätti hänessäkin halun kulkea jalkaisin, ja hänkin päätti kävellä!