Äkkiä sattui hänen katseensa rouva Ronaldiin eikä siitä enää irtaantunut.

Tämä oli vaaleassa kävelypuvussa, jonka takki ja ruumiinmukainen hame muovailivat rohkeasti hänen upean vartalonsa muotoja. Pyöreä hattu, takana kimppu vaaleita ruusuja jätti näkyviin hänen kumpuilevan tukkansa, jonka ihmeellinen väri tuntui melkein keinotekoiselta.

»Varmaankin kokotti!» ajatteli italialainen. Ja tuon ärsyttävän kokonaisvaikutuksen pettämänä joudutti hän astuntaansa, kulki nuoren naisen ohi, kääntyi ja katsoi häntä häikäilemättä kasvoihin.

»Ei, ulkomaalainen», päätteli hän, »mutta vietävän kaunis!»

Ja sen vaikutelman vallassa kääntyi hän jälleen voidakseen seurata
Helenaa.

Amerikatar oli paljoa enemmän nainen Euroopassa kuin kotimaassaan. Kehkeyttäneekö ympäröivä ilma hänen naisellisuuttaan, vai uskaltaako hän enemmän? Joka tapauksessa haluaa hän Pariisissa saada osakseen huomiota ja ihailua kadulla. Se on huvi, jota hänellä ei ole kotimaassaan ja jota hän etsii sitä enemmän. Kun jollekin ranskattarelle sattuu, että häntä ruvetaan itsepintaisesti seuraamaan, joutuu hän aina siitä hämilleen. Jos hän on todella siveä, pahoittelee hän tapausta ja katsoo tehneensä virheen. Amerikatar ei niin vähästä hämmenny. Usein sattuu, että joku joutilas, hänen kauneutensa tai keimailevan käytöksensä vuoksi pitää häntä seikkailua etsivänä muukalaisena ja alkaa häntä huvikseen seurata. Kaukana siitä, että tämä tungettelevaisuus häntä loukkaisi, se päinvastoin häntä mairittelee. Jopa hän ajattelemattomasti hiljentää kulkuaankin, pysähtyy näyteikkunain eteen, ja kun »kävelijä», luullen saaneensa rohkaisua, yrittää häntä puhutella, musertaa tämä hänet ankaralla katseella, torjuu niin jäätävän siveellisellä ilmeellä, että toinen lähtee tiehensä enimmäkseen sangen nolostuneena. Silloin palaa amerikatar kotiinsa riemuisena, että on nöyryyttänyt yhtä väkevän sukupuolen edustajaa eikä tunne muuta kuin itserakkauden tyydytystä.

Rouva Ronald sai usein kävelymatkoillaan peitetyn ihailun merkkejä. Hän nautti niistä aina paljon, mutta valitteli yhtä kaikki närkästyneenä, kuten muutkin amerikattaret, että tässä turmeltuneessa Pariisissa oli mahdotonta kävellä ulkona ilman että joku seuraisi. Näin Pariisia tavallisesti arvostellaan Englannissa ja Amerikassa. Helenaa olisi ollut vaikea saada vakuutetuksi, että yllytys tuli hänen itsensä ja hänen kadulla kävelyyn liian räikeiden pukujensa puolelta. Todellisuudessa kunnioittaa ranskalainen enemmän kuin kukaan muu mies naista, jota hän luulee siveäksi.

Tänä iltapäivänä tuli rouva Ronald hyvin pian tietoiseksi siitä, että hän oli tehnyt valloituksen. Vieras, joka oli niin äkkiä kääntynyt, seurasi häntä. Hän huomasi sen heti. Tavallisuuden mukaan se häntä huvitti ja hiveli hänen turhamielisyyttään — sitäkin enemmän, kun hän oli ehtinyt havaita, että ihailija oli kaunis ja elegantti. — Herättämänsä ihailun ja halun magneettisesta vaikutuksesta tunsi hän, että oli ihanaa elää ja olla kaunis; hänen astuntansa tuli joustavammaksi, hänen olentonsa keimailevammaksi. Kuljettuaan Concorde-aukean poikki kääntyi hän Gabriel-kadulle. Ja Näkymättömän ohjaamina kulkivat molemmat muutamia minuutteja melkein yksinänsä puistokadun siimeksessä ympäristön tuoksun täyteisessä ilmassa. Italialainen tunsi kiihtyvää nautintoa tämän naisen seuraamisesta. Hän alkoi tuntijan silmällä häntä eritellä ja hänen halunsa yltyi. Hän kiihdytti askeliaan ja välimatka, lyheni. Sen huomatessaan kääntyi Helena äkkiä vasemmalle ja tuli Champs-Elysées'n täyteen päivänvaloon.

Nuori mies ymmärsi pian, että tuntematon ei ollut kävelyllä, vaan että hän oli jonnekin menossa tai palaamassa kotiinsa. Hän päätti seurata häntä perille saakka, ja ikäänkuin hänen hiustensa loiston ja hänen vartalonsa viehättävien piirteiden lumoissa kulki hän Antininkadun ohi sitä näkemättä, kohtauksen ja vaunut unohtaen.

Rouva Kevins asui aivan lähellä Voittokaarta. Tultuaan Champs-Elysées'n viimeistä edellisen talon kohdalle, jonka sisäänkäytävä oli Tilsitin kadun puolella, katosi Helena sen ovesta sisään. Sant'Anna jäi hetkeksi katukäytävälle. Asuiko hän täällä? Vastustamattoman uteliaisuuden ajamana meni hän vuorostaan sisään numeroon 154 ja kysyi ovenvartijanaiselta, oliko se henkilö, joka juuri tuli sisään, talon väkeä. Vaimo katsoi häntä ensin epäluuloisena, mutta kun hän näytti herrasmieheltä, vastasi lopuksi, että tämä vain oli satunnainen vieras.