Vastoin tahtoansa odotti hän kreiviä palaavaksi lähipäivinä. Sitten koetti hän todistella itselleen olevansa sangen tyytyväinen, että oli päässyt hänestä, mutta Ouchy tuntui kuitenkin äärettömän paljoa vähemmän miellyttävältä. Miksikä pitikin kreivin turmella viimeiset hetket yhdessäolosta, joka olisi ollut nuhteeton, jättänyt molemmin puolin niin mieluisan muiston! Ja Helena oli vihoissaan kreiville, joka oli riistänyt häneltä ihailunsa, kaikki herkulliset kohteliaisuutensa, niin rutosti katkaissut keimailun, josta hän, Helena, oli suuresti nauttinut.
Ylihuomenna saapuivat rouva ja neiti Carroll Karlsbadista. Kaikissa kirjeissään Doralle oli rouva Ronald puhunut roomalaisesta. Halu tulla tämän tuttavaksi oli tarttunut nuoreen neitoon; hän oli häikäilemättä kiiruhtanut äitinsä kylpyjen päättymistä.
— No vihdoinkin saan tutustua tuohon ihmeelliseen kreivi Sant' Annaan! — sanoi hän.
— Kreivi Sant' Annaanko? — vastasi Helena hermostuneesti naurahtaen — hän matkusti pois toissapäivänä.
— Ah! Se on sentään liikaa! — huudahti nuori tyttö pettyneenä. —
Matkusti pois! Mikä vahinko!
XII.
Lokakuussa hajaantui seurue. Erotessa luvattiin tavata Roomassa tammikuun alussa. Vergat palasivat Italiaan; neljä amerikatarta Pariisiin asettuen Castiglionen hotelliin, jota markiisitar d'Anguilhon oli heille suositellut.
Rouva Ronaldin kirje miehelleen oli tarkoitettu häntä loukkaamaan. Joka sanan täytyi herättää hänen epäluuloansa, ärsyttää hänen vastustushaluansa ja synnyttää hyväntahtoisen miehen härkäpäisyyttä, joka on kaikkein sitkein. Mutta miespä ei vastannutkaan. Tämä äänettömyys hämmästytti Helenaa aluksi, aiheutti sitten suuttumuksen sekaista ikävää. Hän luuli tuntevansa siinä anoppinsa ja kälynsä vaikutusta. Tämä epäluulo juurtui hänen mieleensä, teki hänet puolueelliseksi ja ärtyiseksi. Neiti Beauchamp koetti turhaan selittää hänelle, että oli liikaa vaatia, että sellainen mies jättäisi työnsä tullakseen ikävystymään ulkomaisten teikarien ja joutilaiden seurassa. Helena vakuutti olevansa sen uhrauksen arvoinen. Sitäpaitsi tarvitsi Henrik vaihtelua ja lepoa; hän ei aikonut sallia, että mies upottautuu tieteeseen: hän oli mennyt naimisiin miehen, eikä kemian kanssa.
Jos nainen voi tahtonsa tai halunsa tueksi esittää loogillisuuden varjoakin, niin siitä ei ole enää mihinkään vetoamista. Rouva Ronald ei ainoastaan itse tullut vakuutetuksi, vaan saipa vielä mitä oikeamielisimmän tätinsäkin uskomaan, että oikeus oli hänen puolellaan. Siitä huolimatta tunsi hän joka maanantai ja torstai hiukan odotuksen jännitystä, mutta kun hän muuten runsaan postinsa joukossa ei tavannut mitään mieheltään saapunutta, tunsi hän sydämen ahdistusta ja hänen tuntemansa huolestus enensi hänen katkeruuttaan. Charley Beauchamp moitti häntä peittelemättä; joka kirjeessään kehoitti hän häntä palaamaan. Nähdessään ponnistuksensa turhaksi lakkasi hän koskettamasta tätä asiaa.
Ilmoittaessaan Jack Ascottille, että hänen äitinsä ei voinut viettää talvea Amerikassa ja että he eivät saapuisi New Yorkiin ennen talvikauden päättymistä, oli neiti Carroll niin herttaisin sanoin kehoittanut Jackia saapumaan Roomaan, että poika taaskin tunsi itsensä aseettomaksi. Muuten alkoi Dora ikävöidä kiltin narrinsa läsnäoloa ja useinkin sanoi hän: »Minä säälin Jackia…»