— No, suokaa anteeksi suoruuteni… minun käsittääkseni on päinvastoin väärinteko kokonaan teidän puolellanne ja te olette rikkonut velvollisuutenne.
— Minkä vuoksi? Jos mieheni olisi sairas tai tarvitsisi minun läsnäoloani, niin minä lähtisin vielä tänä iltana; jos olisi olemassa jokin vakava este, jonka vuoksi hän ei voisi jättää Amerikkaa, menisin minä häntä tapaamaan. Mutta mitään kaikesta tästä ei ole olemassa, ja minä katson olevani täysin vapaa viipymään Euroopassa vielä muutamia kuukausia.
— Entäs aviollinen kuuliaisuus, mitä te siitä sanotte?
Rouva Ronald nauroi hilpeästi.
— Aviollinen kuuliaisuus! Se soveltuu haremiin tai telttoihin ehkä! Me olemme tasa-arvoisia miestemme kanssa. Me voimme myydä, ostaa, käyttää omaisuuttamme ilman heidän suostumustaan.
— Ettekö siis avioliittoon mennessänne rakkauden ja uskollisuuden ohella lupaa kuuliaisuutta?
— Oh! Vanha valankaava on kyllä olemassa, se on totta, meidänkin avionsolmimismenoissamme, ne kun ovat anglikaanisen kirkon säädöksissä; mutta usea pappi jättää sen pois tietäen, että emme sitä kuitenkaan noudata. Muutamat nuoret tytöt nimenomaan vaativatkin, että se on jätettävä pois. Olipa se kerta aiheuttaa erään ystävättäreni ja hänen sulhasensa välien rikkoontumisen. Mies lopulta sentään alistui… kuten muutkin.
— Hyvä juttu! sanoi herra de Limeray nauraen.
— Juttuko? Se on täyttä totta!
— Ettekö laske leikkiä?