— En ensinkään.
— Niinkö, että naiset teidän maassanne ovat poistaneet kuuliaisuuden lupauksen?
— Ehdottomasti. Tasa-arvoisten kesken ei voi olla kysymystä alistumisesta.
— Se on totta… Siinä on edistysaskel, jota en tuntenut! En ihmettele enää, että näemme niin paljon amerikattaria yksinään Euroopassa… Sittenkin luulen, että rouva Verga on tehnyt teille huonon palveluksen houkutellessaan teidät viettämään talvea Roomassa.
— Oh! herra Ronald tulee sinne minua tapaamaan! Hän jumaloi minua!
— Sen voin ymmärtää! lausui kohtelias »Ruhtinas» katsellen ihastuneena nuorta naista.
Markiisitar d'Anguilhon nautti tilaisuudesta saada näyttää amerikkalaisille ystävättärilleen vanhan maailman viehättävää joulunviettoa, jossa, varsinkin maaseudulla ja nimenomaan maalla, on vielä säilynyt perinnäisyyden ja uskonnon runollisuutta.
Rouva Ronald ja neiti Carroll auttoivat häntä joulukuusen koristelussa, Pariisista tulleiden pakettien avaamisessa, linnan koristamisessa köynnöksillä ja oksilla. He työskentelivät siinä tartuttavalla innolla. Hilpeyttä säteilevänä koetteli Dora rumpuja, torvia leikki nukeilla, veteli joka tanssinuken nauhoja, ja huuteli yhtämittaa: »kuinka hauskaa!»… Eikä hänet nähdessään kenenkään päähän olisi pälkähtänyt ajatella hänen olevan New Yorkin suurmaailman naisia. Amerikatar on siitä hyvä, ettei hän milloinkaan ole maailmaan kyllästynyt; ja vielä parempi, ettei hän yritäkään sitä olla.
Jouluaattona lähti linnan vallasväki vieraineen, soihtuja kantavien palvelijain saattamina, jalkaisin pääkartanon kukkulalta kylän kirkkoon. Ei ollut kuutamoilta, mutta taivas oli tähtikirkas. Rinteiden kaikilla teillä nähtiin pieniä liikkuvia tuikkeita, tummia varjoja, ihmiskulkueita, saman näkymättömän voiman liikkeelle panemia, joka johdatti kuninkaita itäiseltä maalta ja saattoi samaan kunnianosoitukseen. Blonayn vanha roomalainen kirkko oli tänä iltana erikoisen kaunis. Laiva oli tumma, mutta kirkkaaksi valaistu pääalttari loi kuin jumalaksi julistamisen sädekehän seinien ympärille, josta herttainen Jeesus-lapsi ojensi kätösiänsä nöyrää, uskovaista seurakuntaa kohti. Juhlallisuuden tenhoamana suoritti pappi kirkonmenot uskovassa innoituksessa. Kauniilla, syvällä äänellään, joka oli kuin liturgian sanoja varten tehty, alkoi hän Glorian ja Credon. Nunnain oppilaat lauloivat vanhoja koreilemattomia virsiä, ja lopuksi esitti eräs laulunharrastaja Adamin riemuisan Joulun. Tämä liikuttava juhlameno teki kaikessa koruttomuudessaan syvän vaikutuksen rouva Ronaldiin ja palautti hänen mieleensä Neitsyt Maarian Taivaaseen-astumisen luostarin. Hänestä tuntui kuin olisi hän siitä pitäen ollut pitkällä matkalla ja vasta tänään palannut. Doraa, neiti Beauchampia ja rouva Carrollia taas tämä iltamessu viehätti uutuudellaan, he seurasivat sitä tarkoin ja heidän mielestään olisi jo yksistään sen vuoksi kannattanut tehdä matka Eurooppaan; mutta se ei heitä varsinaisesti liikuttanut.
Koko nuoriso tahtoi palata jalkaisin linnaan ja sai siitä hyvää ruokahalua aattoyön ateriaksi.