Kaikki neljä amerikatarta saivat käynnistään mitä miellyttävimmän vaikutelman. Kun he jälleen istuivat junassa, huudahti Helena viipymättä:
— Dody, te ansaitsette hyvän todistuksen. Teidän käytöksenne oli nuhteeton. Minä en olisi koskaan luullut teidän saattavan niin mukautua talon tapoihin.
— Kiitoksia!
— Tunnustakaa pois: leskimarkiisitar herätti teissä niin suuren kunnioituksen.
— Se on totta: en mistään hinnasta olisi tahtonut loukata tuota niin korutonta, niin hyväntahtoista valtiatarta. Muuten tunsin heti, että siinä seurassa täytyi meidän uudenaikaisuuttamme hiukan hillitä, jottemme häiritsisi… Ja sivumennen sanoen, minä olin ylpeä Anniesta. Kunniani kautta, luulenpa että hyvästä kodista oleva, hyvin kasvatettu amerikatar pystyy mihin tehtävään hyvänsä. Jos Euroopassa jossakin tarvittaisiin kuningatarta, saa tulla rohkeasti etsimään meiltä.
— Te ette ainakaan ole vaatimattomuudella pilattu! sanoi rouva Ronald hymyillen.
XIV.
2 p:nä tammikuuta lähtivät rouva Ronald ja hänen matkatoverinsa Roomaan. Heidän oppaansa oli noita italialaisia, jotka näyttävät ottaneen yksinomaiseksi tehtäväkseen amerikatarten huoltamisen ja saavat palveluksiinsa rotunsa sulavuutta, taitoa ja usein kohteliasta miellyttävyyttä. Giovannin huolenpidossa saapuivat he matkansa päähän kuninkaisen mukavasti ja tapasivat Quirinalin hotelliin tullessaan valmiiksi varattuna kauniin, etelän ja puutarhan puolella olevan huoneiston: salin, ruokasalin ja neljä huonetta.
Kun he saapuivat perille ensimäisellä aamujunalla, eivät he olleet tulostaan ilmoittaneet Vergoille, mutta vielä samana päivänä kello kolmen ja neljän välillä ajoivat Helena ja Dora heidän luokseen. Nämä olivat säästäväisyydestä vuokranneet pois palatsinsa ja asuivat eräässä huvilassa Macaon kaupunginosassa, missä he juuri olivat panemassa asuntoansa kuntoon. Vergan huvilassa ei etiketti ollut jäykkää: eräs miespalvelija saattoi vieraat suoraan saliin, missä hänen isäntäväkensä oli. He pysähtyivät sekunniksi kynnykselle hämmästyneenä. Sali oli yhtenä huonekalujen ja koruesineiden sekamelskana. Markiisi ja kaksi sangen eleganttia herraa olivat kiivenneet tikapuille ja koettelivat tauluja seinää vastaan, kun taas markiisitar seisten alhaalla keskellä huonetta, hattu päässä, arvosteli vaikutelmaa. Nähdessään ystävättärensä huudahti hän ilosta; kaikki kolme miestä kiiruhtivat laskeutumaan alas. Herra Verga toivotti amerikattaret tervetulleiksi ja esitti heille ystävänsä:
— Ruhtinas Viviani, herttua Marsano.