— Hän on suorastaan suurenmoinen! julisti neiti Carroll heti kun hevoset olivat kääntyneet.
— No mutta, hän on saatavissa! — sanoi rouva Verga hymyillen — ja minä luulen, että hän sangen mielellään naisi amerikattaren.
— Älkää Herran tähden panko semmoista hänen päähänsä! — sanoi Helena vilkkaasti. — Hän saattaisi tosiaankin hylätä Jackin.
— Kiitoksia! vastasi nuori tyttö kuivalla äänellä.
Lelo oli huumauksestaan täysin selvinneenä lähtenyt huoneesta, jossa hän turhaan oli yllättänyt rouva Ronaldin. Italialainen, joka luonnostaan on sangen aistillinen ja rakkauskäsitteeltään sangen pakanallinen, tuntee vaistomaista tympeyttä kylmää naista kohtaan. Ouchyssä, tuossa huoneessa, jonka valaisu oli kuin vartavasten onnen yötä varten sovitettu, yksin nuoren hurmaantuneen miehen kanssa, oli amerikatar pysynyt harkitsevana, ruumis kankeana, ääni rauhallisena. Se oli Sant' Annasta tuntunut oudolta, melkein luonnottomalta, ja hänen halunsa oli silmänräpäyksessä sammunut. Hän ei siitä ollut tuntenut mitään säälittelyä, ainoastaan uutta ja vastenmielistä nolostumista. On väärin yrittää halveksua turhamielisyyden haavoja; ne ovat kirvelevimmät ja hitaimmat menemään umpeen. Miltei hajamielisyydestä oli Lelo pysähtynyt Aix-les-Bainsiin, missä hän oli pelannut hurjasti ja hävinnyt suuren summan: hän oli mielessään syyttänyt tappiostaan Helenaa ja kutsunut häntä »pahan ilman linnuksi». Ruhtinatar Marina oli sitten lohduttanut häntä, saamatta häntä kuitenkaan kärsittyä tappiota unohtamaan; nuoren miehen mieleen oli jäänyt synkkää närkkää.
Uutinen, että rouva Ronald tulisi pian Roomaan, ei häntä ollut liikuttanut: pohjaltaan sopi rouvan olla enemmän maireissaan kuin loukkautunut hänen rohkeudestaan. Kun hän jo Vergain vuoksi, ja ehkäpä myöskin sen vuoksi, että Helena oli siksi kaunis, katsoi parhaaksi noudattaa tuttavallista suhdetta, päätti hän esiintyä hyvin katuvaisena, iäksi vakuutettuna amerikatarten kunniallisuudesta, ja asettaa heidän välinsä heti ystävyyden kannalle.
Kun hän odottamattaan kohtasi Helenan, ei hän tuntenut mitään hämmennystä. Helenan kauneus jätti hänet kylmäksi. Puhellessaan amerikattaren kanssa tarkasti hän tätä uteliaana, selvänäköisenä. Nuo kullankellervät hiukset, noin heijasteleva iho, noin täyteläiset huulet, ja niin kylmä! Mikä näköhäiriö!… Äkkiä huomasi häh uuden käytöstapansa vaikutuksen, näki pettymyksen synkistävän rouva Ronaldin kasvoja. Hänen sydämensä sykähti, hänen silmänsä välähtivät. Kun vaunut poistuivat, seurasi hän niitä katseellansa.
— Näinköhän sittenkin! sanoi hän aivan ääneen.
Julma hymy vilahti roomalaisen kauniilla suulla, ja hän alkoi hyräillä:
Mut jos mua lemmit, niin varo vain!…