— No nyt se on tehty! sanoi hän neiti Beauchampille kirjoitettuaan kiireesti osoitteen.
Kuivatessaan sitten tarmokkaalla kädenpaineella vielä kosteata kirjoitusta pöydällä olevaan imupaperiin, lisäsi hän, suuttuneella sävyllä:
— Amerikkalainen miesväki on tosiaan typerää. Meidän täytyy todellakin olla sangen säädyllisiä, jotta heille ei tapahdu mitä yllätyksiä tahansa!
XVI.
Siirtäessään ihailunsa ja lempensä neiti Carrolliin ei kreivi Sant'Annalla ollut muuta tarkoitusta kuin herättää rouva Ronaldin katumusta ja loukata hänen turhamielisyyttään. Mutta vähitellen oli hänen sanoihinsa tullut tunteen lämpöä; huomaamattaan oli hän saanut vakavan kosijan sävyn ja eleet.
Doran ruskeat kirkassilmäiset kasvot, hänen yhdennäköisyytensä ruhtinatar Marinan kanssa olivat hänet houkutelleet. Molemmat olivat sorjia ja solakoita: Donna Vittorialla oli suuren kissan sujuvaa viehkeyttä ja nuoressa amerikattaressa hyvin karaistun vieterin joustavaa sulavuutta. Mies ei useinkaan ole uskollinen yhdelle naiselle, mutta melkein aina yhdelle naistyypille. Dora osasi muuten huvittaa Leloa ja herättää hänen mielenkiintoaan. Aikaisemmin ei Lelo mielestään milloinkaan ollut nähnyt täysin vapaata olentoa. Doran hengen riippumattomuus hämmästytti häntä yhtämittaa, hän näytti astuvan elämään ilman minkäänlaisia kahleita. Tämä itsenäisyys ja lisäksi hänen käytettävissään oleva omaisuus merkitsi Lelon mielestä jo todella eräänlaista valtiutta. Ja sitten oli hän innostunut hevosiin. Kumpainenkin olisi keskeyttänyt lemmenkuherruksen katsellakseen uhkeata hevosta, arvostellakseen sen valjaita ja ryhtiä. Kun Lelo ensimäisen kerran näki neiti Carrollin ratsain ketunajossa, tunsi hän ihastuksen värinää, hänen nuhteettoman ratsastuksensa tenhoamana ei Lelo jättänyt häntä hetkeksikään ja ylisteli häntä tavalla, joka tuotti Doralle suloista mieltymyksen ja tyydytyksen tunnetta, jommoista hän milloinkaan ennen ei ollut tuntenut.
Markiisitar Verga, jonka salaisena haluna oli nähdä amerikkalaisen aineksen lisääntyvän Roomassa ja joka ei tuntenut herra Ascottia, ei katsonut sopimattomaksi toimia häntä vastaan. Hän toisteli lakkaamatta kreivi Sant'Annalle, että neiti Carroll viiden miljoonan myötäjäisineen oli juuri sellainen vaimo, jota hän tarvitsee. Lelo alkoi miettiä, millä silmällä hänen äitinsä ja sisarensa katsoisivat tätä avioliittoa ulkomaalaisen ja lisäksi protestanttisen kanssa. He pitäisivät sitä epäilemättä hänen periaatteistaan luopumisensa lopullisena sinettinä. Hänen oli pakko myöntää, että tämä perin uudenaikainen amerikatar oli verrattain jyrkkä vastakohta hänen omaisilleen, mutta toisaalta harkitsi hän, että raha voi lievittää vaikka mitä.
Lelo tiesi kyllä, että Dora oli kihloissa. Alkuaikoina oli tämä usein puhunut Jack Ascottista ja pian tapahtuvasta naimisiinmenostaan. Nyttemmin ei hän siitä puhunut mitään. Voisiko hän, Lelo saada hänet purkamaan kihlauksensa? Rakastiko Dora häntä riittävästi uhmatakseen purkamisen skandaalia? Tytön turhamielisyydestä huolimatta oli hän hänessä havainnut luonteen lujuutta, josta saattaisi tulla vakava este. Suureksi tyytyväisyydekseen huomasi hän kuitenkin, että Dora näytti yhä enemmän ja enemmän mieltyneeltä hänen seuraansa. Hänen lähestyessään värähtivät pitkät ripset, huulten pielet puristuivat yhteen ja ensimäisten minuuttien kuluessa oli nuoren tytön ääni nopea ja hermostunut. Lelon seurassa oli hän paljon lempeämpi, ja kulkiessaan hänen rinnallaan oli koko hänen olennossaan itsetiedotonta alistumista.
Muutos oli vielä suurempi kuin Lelo oli uskaltanut kuvitella. Kun Dora oli eräässä Helenan kirjeessä ensimäisen kerran nähnyt Sant'Annan nimen, oli se tehnyt häneen aivan tenhoavan vaikutuksen. Hän oli kuvitellut omistajaa suureksi, tummaksi, komeannäköiseksi. Hänen kuvitelmansa ei ollutkaan pettänyt, vaan vieläpä, kun hän ensi kertaa kohtasi italialaisen kirkkaan katseen, tunsi hän äkillistä huumausta. Jos, niin mahdottomalta kuin se kuuluneekin, kreivi sillä hetkellä olisi pyytänyt häntä vaimokseen, hän olisi siihen suostunut. Tätä ei hän milloinkaan tahtonut tunnustaa; mutta niin hänet kuitenkin oli valloitettu. Kreivin, tämän uhkean ylimyksen, huomaavaisuus mairitteli häntä tavattomasti. Hän vertaili mielessään kreiviä Jackiin, ja tämä vertailu ei ollut jälkimäiselle eduksi. Sant'Annan läsnäolo tuotti hänelle iloa, jota hän ei ollut milloinkaan ennen tuntenut; kreivin katse ja sanat tekivät häneen haihtumattoman vaikutuksen. Hänelle kuuluvat esineet, jokapäiväisimmätkin, olivat erilaiset koskettaa, ikäänkuin niissä olisi ollut jonkinlaista sähköä. Dora, joka ei milloinkaan ollut rakastunut, kummastui näitä huomioita; hän piti miestä, joka ne aiheutti, suorastaan korkeampana olentona. Ja heidän kävelyretkiensä ja keskustelujensa seassa liikkui tuota jumalaista ainesta, kuten Henrik Ronald oli selittänyt »toisaalta koskettamassa jotakin levossa olevaa solua, toisaalla aavistamatonta säiettä, hiljaista hermoa» synnyttääkseen rakkauden suuren ihmeen.
Neiti Carroll oli aina tuntenut salaista heikkoutta arvonimiä kohtaan. Roomaan saavuttuaan ne viehättivät häntä vielä enemmän. Tapasipa hän itsensä ajattelemasta, että hän myötäjäisineen oikeastaan olisi voinut mennä ylhäisiin naimisiin. Katumus kihloihin menosta alkoi askarrella hänen mielessään; se enentyi mikäli tuttavuus Sant'Annan kanssa kävi läheisemmäksi. Aluksi torjui hän sen tarmokkaasti, sitten yhä heikommin, kunnes uskottomuus vähitellen kaivautui hänen sydämeensä.