Dora oli kyllä huomannut, että Rooman seurapiireissä uskottiin hänen menevän naimisiin kreivi Sant'Annan kanssa. Kun kreivi lähestyi häntä, katseltiin heitä, kuiskuteltiin. Kun kreivi oli hänen aitiossaan oopperassa, kiikaroitiin heitä itsepintaisesti. Hän saattoi töin tuskin salata siitä tuntemaansa riemua.
Helena ei ollut jättänyt hänelle kertomatta, mitä hän oli kuullut Lelon suhteista Donna Vittoriaan. Sanoipa hän kerran leikkisästi:
— Varokaa, ettette keimailullanne saata tuota kaunista ruhtinatarta mustasukkaiseksi: hän saattaisi panna teidät maksamaan sen kalliisti, ehkä pistää tikarin sydämeenne.
Nuori tyttö punastui, kohotti olkapäitään ja sanoi sitten hilpeästi:
— Minä en pelkää kuin vihtrilliöljyä, ja se on liian alhainen ase ylhäiselle naiselle.
Rouva Ronald seurasi yhä levottomammin romaania, joka kehittyi hänen silmäinsä edessä. Hän koetti olla siitä välittämättä, mutta se oli hänelle mahdotonta. Hän tunsi siitä itsessään niin suoranaista ja syvää kaikua, tunsi olevansa siihen auttamattomasti sekaantunut. Oudot tunteet olivat samentaneet hänen ennen niin selkeän ja iloisen sielunsa. Doran ja Sant'Annan tuttavallisuuden lisääntyminen herätti hänessä huolestumista, jota hän koetti selittää johtuvaksi ystävyydestään Jackia kohtaan. Ajatus, että he ehkä saattaisivat mennä naimisiin, oli hänelle niin kiusallinen, että hän aina pian torjui sen luotaan. Hän olisi antanut mitä tahansa kiiruhtaakseen herra Ascottin saapumista. Epäilemättä kirvoittaisi Jack hänen sydämeltään sen raskaan painon, joka sitä rasitti — edesvastuun, uskotteli hän itselleen.
Lelo toivoi karnevaalin aikana saattavansa edistää pyrkimyksiänsä. Senjälkeen kuin Kirkko ei enää anna suojelustaan tälle hulluuden puuskalle, joka niinkuin kaikki muukin arvattavasti on tarpeellinen, on Rooman karnevaali menettänyt kauniin esiaikaisen leimansa ja erikoisuutensa, mutta se on edelleenkin rakastavaisille erinomaisen suotuisa. Naamiot, valepuvut, conjettit, moccolettit auttavat alkuunpanemaan suloisia romaaneja, aiheuttamaan traagillisia tai koomillisia seikkailuja, saamaan aikaan odottamattomia yhtymiä — sanalla sanoen vaihtelemaan ihmisvaiheita.
Naamiohuvit, veglione, ovat Italiassa luonteeltaan aivan säädyllisiä ja tuttavallisia. Ei mitään irstasta eikä sopimatonta. Ylhäisön ja porvariston naiset menevät sinne panemaan pyörälle ystäviään ja tuttaviaan, kuiskaamaan heidän korvaansa salaisia paljastuksia, hämmentäviä sanoja, jotkut voidakseen pelkäämättä kävellä rakastajansa kainalossa. Roomatar ajattelee jo kuukausia ennen veglionea. Hän toivoo aina siitä jotain hauskaa seikkailua. Rouva Verga puolestaan oli siihen aivan hullaantunut. Voidakseen olla vapaampi meni hän sinne tavallisesti omien kansalaistensa kanssa ja huvitteli siellä mitä hilpeimmällä tavalla. Hän tuli sinne hyvin varustettuna, taitavasti naamioituna. Lopulta hänen ystävänsä kaikki kyllä hänet tunsivat, mutta ollakseen hänen iloansa turmelematta eivät sitä näyttäneet. Tänä vuonna oli erään hänen lapsensa sairaus estänyt häntä ottamasta osaa ensimäisiin veglioneihin. Vasta viimeiseen oli hän vapaana, varasi sitä varten itselleen aition Costanzin-teatterissa ja kutsui mukaansa kaksi amerikkalaista sekä Helenan ja Doran. Hän tilasi kolme samanlaista mustaa dominopukua, ei erikoisen rumaa, mutta vartalon ja muodon hyvin peittävää. Sitten selitti hän ystävilleen Rooman naamiaistavat, harjoitteli yhdessä heidän kanssaan puhumaan tuntemattomalla äänellä ja ilmoitti tuttavista nuorista pieniä salaisuuksia. Kun odotettu ilta tuli, vei hän heidät Costanziin. Kaikilla kolmella oli vasemmalla olkapäällään kimppu samanlaisia kämmekänkukkia. Aitioon tultuaan katselivat rouva Ronald ja neiti Carroll hiukan tympäistyinä tuota outoa, naamioitua joukkoa, joka heidän edessään myllersi sekavana ruuhkana. Kiihkeänä omia naamiaisnautintojansa hakemaan antoi markiisitar pian vapauden molemmille herroille ja vei ystävättärensä alas saliin. Siellä antoi hän heille vielä muutamia neuvoja, muun muassa sen, etteivät missään tapauksessa suostuisi seuraamaan ketään mihinkään aitioon ja että heti erkanisivat sopimattomien viittausten tekijöistä. Minkä jälkeen hän itse sukelsi joukkoon ja hävisi.
Viikon vieremään eivät Helena ja Dora olleet muuta ajatelleet kuin tätä veglionea. Se oli heille ihan uutukainen huvi, joka oli aivan erikoisesti heidän mielikuvitustaan kiihoittanut. He olivat päättäneet olla uskaliaita ja sukkelia kymmenkertaisesti tavallisiin ihmisiin verraten. Mutta kun he nyt joutuivat yksin tuon mylläkän keskeen, tunsivatkin he itsensä jokseenkin noloiksi. He näkivät ohitseen kulkevan juuri niitä, joita he olivat päättäneet saattaa hämilleen, mutta olivatkin itse hämillään saamatta sanaakaan sanotuksi. Säädyllisen naisen ei ole niinkään helppoa, kuin luulisi, leikillään asettua säädyttömäksi. Mieskään ei, kun tuntematon käsi pistää hänen kainaloonsa, voi ihan välttää jonkinlaista hämmennystä, joka usein tekee hänet mykäksi tai saa sanomaan suoranaisen tuhmuuden. Sen sijaan, että naamio olisi piristänyt amerikattaria, niinkuin he olivat odottaneet, se päinvastoin näytti heitä kangistavan, ja äänenväärennys, jonka he mielestään olivat niin mainiosti oppineet, ei tahtonut luonnistaa lainkaan. Heidän ensimäiset kokeensa epäonnistuivat surkeasti. Mutta kerran alkuun päästyään pääsivät he pian oikeaan vireeseen ja herättivät ennen pitkää sekä mieltymystä että uteliaisuutta; ja tämä leikki tuntui heistä hurjan hauskalta!
Pohjaltaan oli kummallekin, kummankaan edes itselleen tunnustamatta, illan suurena vetovoimana kreivi Sant'Anna. Häntä oli kumpikin varustautunut yllättämään ja ymmälle saattamaan. Ja molemmat alkoivat heti etsiä häntä katseillaan väkijoukosta. Hän oli siellä. Hän seisoi alhaalla täydessä valossa selkä erään aition seinää vasten sisäänkäytävästä oikealle, napinlävessä valkoinen kukka. Hänellä näytti olevan enemmän menestystä kuin kellään läsnäolevista miehistä, ja hän oli suorastaan dominoiden saartamana, ollen heidän kanssaan hilpeässä sananvaihdossa. Hän oli niin pahasti saarroksissa, ettei hänen luokseen illan alkuosan aikana voinut ollenkaan päästä. Loppupuolella sekaantui hän joukkoon, tarkasteli melkein kaikkia naamioita ja näytti etsivän jotakin. Useat naiset koettivat häntä pidättää, mutta hän irtautui heistä taitavasti. Helena, joka ei ollut menettänyt häntä näkyvistään, ryhtyi häntä seuraamaan sydän sylkyttäen, melkein huumauksissa jännityksestä. Äkkiä oli hän aivan kreivin rinnalla. Nyt tai ei koskaan: ja Helena tarttui hänen käsivarteensa. Lelo tarkasti häntä uteliaasti ja hänen kasvonsa kirkastuivat.