— Onko totta, että aiotte mennä naimisiin? kysyi rouva Ronald ranskaksi ihmeen hyvin teeskennellyllä äänellä.
— Vielä!… Ah! sen täytyy tapahtua vedonlyönnistä!… Ainakin kahdeskymmenes kerta tehdään minulle sama kysymys.
— Ja mitä olette vastannut?
— Että olen siihen täysin valmis, jos minusta vain huolitaan.
Tämän vastauksen vaikutelman alaisena yritti Helena vaistomaisesti vetää käsivartensa pois. Kreivi esti sen puristamalla sitä lujasti povelleen, ja tämä puristus tuotti nuorelle naiselle outoa onnea, jota hän oli tuntenut Ouchyssä.
— Miksikä tahdot jättää minut niin pian? — sanoi Sant'Anna lempeästi. —
Huolestuttaako minun naimisiinmenoni sinua?
— Minuako?… Ah, jos tietäisitte kuinka yhdentekevää se minulle on! Lelo uskoi varmasti olevansa tekemisissä rouva Ronaldin kanssa, ja hänen mieleensä juolahti kavala päähänpisto.
— Yhdentekevääkö? — toisti hän. — Yhdentekevää, niinkö!… Sitä en usko sinustakaan, sillä minun rakkauteni on aina herättänyt vastarakkautta.
— Ei aina.
— Aina… ennemmin tai myöhemmin. Minä olen päättänyt valloittaa sinut, saattaa sinut unohtamaan Jack Ascottin.