— On, minusta.
— Se merkitsee, että hän on muista ruma?
— Ei ikinä!… Hänellä on maailman kauneimmat silmät, ja hän on älykäs, omaperäinen, herkullinen! Minä rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan olen rakastanut. Se on niin totta, että ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen avioliittoa… Tahdotteko, että sanon teille hänen nimensä? kysyi Lelo alentaen ääntään.
— En, en, minä en ole utelias.
— Kun te sen tunnette, sen nimen, kun tiedätte, että se on teidän omanne.
Neiti Carroll nousi ylös, naamiostaan ja dominostaan huolimatta huomattavan liikutuksen vallassa.
— Mikä hulluus! sanoi hän kiihkeästi.
Lelo nousi myöskin ja tarttuen nuoren tytön molempiin käsiin puristi lujasti niitä.
— Hulluusko! Miksikä niin? Minun ei olisi pitänyt lausua sitä teille tämmöisessä paikassa, mutta teidän sananne ajoivat minut siihen. Sanokaa, että uskotte minun rakkauteeni!
— Minkä vuoksi? Minä en ole enää vapaa, tiedättehän sen…