Tultuaan takaisin Peraan illalla, oli hänen kotonaan Jean Renaud, eräs hänen tuttavansa lähetystöstä, vallan nuori mies, joka ihmetteli kaikkea tuossa kaupungissa. Molempien miesten Itämaiden ihailu oli lähentänyt heidät toisiinsa.
Pöydältään hän löysi Ranskasta tulleen postinsa ja kirjekuoren, jossa oli Stambulin leima ja jonka hän avasi ensiksi.
Kirje oli sisällykseltään näin kuuluva:
Hyvä herra!
Muistatteko, että eräs turkkilainen nainen kerran kirjoitti teille, kertoakseen mitä tunteita hänen sielussaan herätti teidän "Medjé" kirjanne lukeminen ja pyytääkseen vastaukseksi muutaman teidän kätenne kirjoittaman sanan?
No niin, tämä turkkilaisnainen, joka on tullut kunnianhimoiseksi, haluaa tänään vielä enempää. Hän tahtoo tutustua tämän kirjan kunnioitettuun tekijään, kirjan, jota on luettu sata kertaa, mielenliikutuksen yhä kasvaessa. Tahdotteko, että kohtaamme toisemme ensi torstaina kello puoli kolme Bosporin aasianpuoleisella rannalla Tshibouklin ja Pasha-Bagtshén välillä? Voisitte odottaa minua pienessä merenrannalla olevassa kahvilassa, joka on lahden pohjukassa.
Tulen sinne tumman harson verhoamana, ajaen talikassa [maalla käytännössä olevat turkkilaiset vuokra-ajoneuvot, joilla myös on nimenä mohadjir]; poistun ajoneuvoista, te seuraatte minua, mutta odotatte, kunnes minä ensiksi puhuttelen teitä. Te tunnette kotimaani ja tiedätte siis, kuinka paljon panen alttiiksi. Minä puolestani tiedän, että olen tekemisissä gentlemannin kanssa. Vetoan hienotunteisuuteenne.
Mutta kenties olette unhottanut Medjén? Ja ehkä hänen sisarensa
eivät enää herätä mielenkiintoanne?
Mutta jos tahdotte lukea nykyaikaisen Medjén sielun kirjaa, niin
vastatkaa minulle, ja tapaamme toisemme ensi torstaina.
Rouva Zahidé.