Se heistä, joka oli alkanut keskustelun ja joka näytti olevan tuon vaarallisen salaliiton johtajatar, alkoi taas puhua, sanoen umpimähkään jotain, katkaistakseen tuskallisen hiljaisuuden:
— Kuten näette, tuli meitä kolme…
— Niin, todella sen näen — virkkoi André, joka ei voinut pidättäytyä hymyilemästä.
— Te ette meitä tunne, ja kuitenkin olette jo vuosikausia ollut ystävämme.
— Me elämme teidän kirjojenne parissa, lisäsi toinen.
— Sanottehan meille, onko se tosi, tuo "Medjén" tarina, huomautti kolmas.
Nyt he puhuivat kaikki yhtä haavaa, vapauduttuaan vaiteliaisuudestaan, kuin nuoret ihmiset, joilla on kiire tehdä useita kysymyksiä kohtaamisen aikana, jota saattoi kestää ainoastaan lyhyt hetki. Heidän helppoutensa lausua ajatuksiaan ranskaksi hämmästytti André Lhérytä, samoin kuin heidän pelonsekainen rohkeutensa. Ja kun tuuli melkein oli poistanut harson yhden naisen kasvoilta, hän näki vilahdukselta leuan ja kaulan — nuo osat, jotka kaikkein ensiksi vanhenevat naisella, mutta jotka tällä vielä olivat ihmeteltävät nuoret, ilman pienintäkään ryppyä.
He puhuivat yhä: vielä yhtaikaa, ja heidän äänensä sointuivat musiikilta. Tosin raju tuuli ja kaksinkertaiset harsot niitä himmensivät; mutta niiden sävy oli itsessään harvinaisen, miellyttävä. André, joka aluksi oli luullut joutuneensa kolmen länsimaalaisnaisen pilkan esineeksi, ei enää epäillyt, että olikin tekemisissä oikeiden turkkilaisnaisten kanssa. Heidän pehmeät äänensä olivat jotenkin varma todiste heidän syntyperästään, sillä jos päinvastoin kolme Peran naista olisi puhunut yhtaikaa, olisi se pannut ajattelemaan eläintieteellisen puutarhan papukaija-osastoa. [On miellyttäviä poikkeuksiakin, mielihyvällä sen totean. (Tekijän huomautus).]
— Äsken — sanoi heistä se, joka jo enimmin herätti Andrén mielenkiintoa — huomasin kyllä, että nauroitte kun sanoin teille, että meitä oli tullut kolme. Mutta ette antanut minun jatkaa. Aioin vielä lisätä, että samoin kuin meitä tänään on kolme, samoin meitä tulee olemaan kolme ensi kerrallakin, jos vielä noudatatte kutsuamme, aina me kolme tulemme yhdessä; erottamattomina kuin nuo papukaijat, te tiedätte — joita muuten on ainoastaan kaksi… Ettekä koskaan tule näkemään kasvojamme… Olemme kolme pientä mustaa varjoa, siinä kaikki.
— Sieluja, virkkoi toinen, ainoastaan sieluja, ymmärrättekö; ja teidän tietoisuudessanne tulemme aina olemaan sieluja, emmekä mitään muuta, kolme ahdistuksessa olevaa sielua, jotka tarvitsevat ystävyyttänne.