Ja pylväskäytävien rautaristikko-aitojen takana oli hautoja taivasalla, samanlaisia kuin kaikkialla näkee hämmästyttävän paljon; isoja, vielä komeita marmorisia hautapatsaita, joita on niin tiheässä, että ne ovat vallan kiinni toisissaan; ne ovat muodoltaan erinomaisen aistikkaita ja salaperäisten arabeskien ja kullattujen kaiverruskirjoitusten peittämiä, ja niitä ympäröi joka taholla rehottava vihannuus, heleät ruusut, metsäkukat ja pitkä ruoho. Kajahtavien kivilaattojen välisistä raoista ruoho niinikään pistää esiin, ja moskeijaa lähestyjä kulkee vihreänhohteisessa hämärässä, sillä puiden oksat muodostavat täällä holvin.

Saavuttuaan pyhään esikartanoon, André katseli ympärillään, olivatko he siellä. Mutta siellä ei vielä ollut ketään. Oli hyvin varjokasta holvien ja pihalla kasvavien satavuotisten plataanien alla; vanhoissa muureissa kiilsi siellä täällä fajanssilaattoja auringonsäteen heijastuksessa, joka pujoittelihe alas lehvien lomitse; maassa tepasteli lähistön kyyhkyjä ja haikaroita, jotka tunsivat olevansa turvissa tässä rauhallisessa paikassa, missä ihmiset eivät ajatelleet muuta kuin rukoilemista. Nyt kohosi viimein raskas verho, joka peitti pyhätön oven, ja nuo kolme pientä mustaa haamua astuivat ulos.

"Lähtekää sitten astumaan" — näin oli "Zahidé" kirjoittanut. André asettui siis etunenään ja läksi hiukan epäröivin askelin hiljaisille, synkille poluille, joiden molemmin puolin yhä kohosi rautaristikko-aitausten sulkemia pylväskäytäviä, sisällä häämöittävine hautakiviryhmineen, ja hän saapui vaatimattomampaan, vanhempaan ja huonommin hoidettuun osaan kalmistoa, missä haudat ovat kuin raivaamattomassa korvessa.

Hän oli nyt tullut kummun juurelle ja alkoi heti nousta sen rinnettä ylös.

Nuo kolme pientä haamua seurasivat häntä noin parinkymmenen askeleen päässä, ja vielä paljon kauempaa seurasi Jean Renaud, joka oli saanut toimekseen olla tähystäjänä ja tarvittaessa antaa hälyytysmerkki.

He nousivat yhä korkeammalle, silti poistumatta niiden äärettömän laajojen hautausmaiden alueelta, jotka peittävät kaikki Eyoubin ylängöt. Ja vähitellen levisi heidän eteensä näky Tuhannesta yhdestä yöstä; mikäli he kohosivat korkeammalle, alkoi paksujen oksakimppujen lomitse vähitellen yhä selvemmin näkyä etäisyydessä häämöittävä Konstantinopoli. Täällä ei enää ollut sellaista lehtoa, kuin alhaalla pyhätön ympärillä, ei pensaiden ja kasvien sekoitusta. Ylhäällä kukkulan huipulla ruoho oli lyhyt, ja lukemattomien hautapatsaiden välissä kohosi ainoastaan jättiläismäisiä sypressejä, jotka sallivat tuulahduksien vapaasti liikkua ja laajoihin näköaloihin.

Nyt he olivat saapuneet ylimmälle huipulle keskellä tätä rauhallista yksinäisyyttä; André pysähtyi, ja nuo kolme solakkaa kasvotonta olentoa ympäröivät hänet.

— Luulitteko vielä näkevänne meidät? he kysyivät melkein yhtä haavaa, pehmeine sulavine äänineen ja ojensivat hänelle kätensä.

Tähän André vastasi hiukan alakuloisena: — Enhän tietänyt, vieläkö te palaisitte.

— No niin! tässä he taas ovat, nuo kolme etsivää sielua, jotka ovat valmiit mihin uskaliaaseen tekoon tahansa… Mutta minne viettekään meidät?