— No, sanoi yksi heistä, ettekö viime kohtaamisemme jälkeen koettanut tiedustella, olemmeko todella ne, joiksi itseämme sanoimme?
— Ikäänkuin olisi niin helppo tiedustella!… Sitäpaitsi se on minulle vallan yhdentekevää!… Minulla on kolme viehättävää ystävätärtä, ja se tieto riittää minulle täydellisesti…
— Mutta nyt, sanoi "Néchédil", voimme hyvin sanoa hänelle, kutka olemme… Onhan meillä luottamusta häneen.
— Kernaammin näen, että ette sitä tee, huomautti André.
— Olkoon se meistä kaukana, sanoi "Ikbal"… Viehätyksemme hänen silmissään on tuo pieni salaperäisyytemme… Tunnustakaa, herra Lhéry, että jos emme olisi verhottuja turkkilaisnaisia, ellei joka kohtaamisessamme henkemme olisi alttiina — ja ehkä teidänkin henkenne — sanoisitte:
— "Mitähän he oikeastaan tahtovat minusta, nuo kolme pientä hupakkoa?"
— Ettekä enää tulisi meitä tapaamaan.
— Niin en suinkaan tekisi.
— Varmasti niin tekisitte… Seikkailun outous ja vaarallisuus yksinomaan teidät kiehtoo, se on varma!
— Ei, sanon… ei enää!
— Olkoon niin, älkäämme pohtiko tätä kysymystä, sanoi ratkaisevasti "Zahidé", joka hetken aikaa oli ollut vallan ääneti, jättäkäämme tämä kiista ratkaisematta, se on kaikkein parasta… Mutta vaikka emme ilmaisekaan teille perheolojamme, herra Lhéry, sallikaa meidän mainita teille oikeat nimemme; vaikka emme haihdutakaan salaperäisyyttämme, minusta tuntuu kuin meistä siten tulisi paremmat ystävät…