— Sen tahdon hyvin mielelläni, vastasi André, luulenpa melkein, että olisin pyytänyt sitä teiltä… Lainanimet ovat kuin erottava seinä…
Siis "Néchédilin" nimi on Zeyneb; senniminen oli viisas nainen, joka muinoin opetti teologiaa Bagdadissa; ja se nimi sopii hänelle erinomaisen hyvin.
"Ikbalin" nimi on Mélek [Mélek merkitsee enkeliä], kuinka uskaltaa kantaa sellaista nimeä, kun on moinen hulivili?… Mitä minuun, "Zahidéhen" tulee, on nimeni Djénane [Djénane merkitsee suuresti rakastettua], ja jos kerran saatte kuulla tarinani, huomaatte mikä iva tuossa nimessä piilee… Kas niin, toistakaa nyt: Zeyneb, Mélek, Djénane…
— Se on turhaa, en niitä unhota. Mutta kun olette sanoneet minulle niin paljon, tahdon tietää vielä yhden seikan, joka on hyvin tärkeä: kun teitä puhuttelee, pitääkö sanoa rouva, vai…?
— Älkää sanoko mitään muuta kuin Zeyneb, Mélek ja Djénane.
— Mutta kuitenkin…
— Se oudostuttaa teitä… Niin olemmehan pikku raakalaisia… No niin, jos välttämättömästi tahdotte, niin on kai meitä puhuteltava arvonimellä rouva, kaikkia kolmea, valitettavasti… Mutta onhan meidän suhteemme jo ennestään niin vieras kaikille virallisille kaavoille!… Vähän enemmän tai vähemmän ei merkitse mitään. Ja sitäpaitsi tiedätte olevan epävarmaa, onko ystävyytemme näkevä huomispäivää: niin kauhea vaara uhkaa kohtaamisiamme, että kun hetken kuluttua eroamme, emme tiedä näemmekö toisiamme enää koskaan. Miksi emme siis tämän lyhyen hetken kuluessa, joka kenties ei koskaan toistu elämässämme, voi kuvitella olevamme uskottuja ystävättäriänne?
Vaikka tämä puhe olikin omituinen, oli se kuitenkin lausuttu vallan rehellisesti, avomielisestä ja luontevasti, tunkien sielusta sieluun.
André muisti silloin kuinka vaarallisessa tilassa he olivat, minkä hetkeksi oli unhottanut, niin rauhallisen ja turvallisen vaikutuksen teki tämä ihana paikka, niin suloinen oli kevätpäivä. Nyt hän muisti heidän rohkeutensa tulla tänne, heidän epätoivoisan uskaliaisuutensa, eikä hän siis hymyillyt tuolle pyynnölle, vaan oivalsi miten paljon tuskaa ja liikuttavaa tunnetta siinä piili.
— Puhuttelen teitä niin kuin tahdotte, hän vastasi, ja kiitän teitä…
Ja te puolestanne voitte jättää pois arvonimen herra, eikö totta?