— Oh… miten siis puhuttelemme teitä?
— Hyvä Jumala, en oikein tiedä. En näe muuta mahdollisuutta kuin että sanotte minua André'ksi.
Silloin sanoi Mélek, joka oli lapsellisin kaikista kolmesta:
— Mitä tulee Djéaneen, ei tämä tapahdu hänelle ensi kertaa, nähkääs!…
— Pikku Mélek, minä pyydän!…
— Ei, anna minun kertoa se hänelle… Ette voi kuvitella, kuinka jo aikaisemmin ajatuksissamme olemme seurustelleet teidän kanssanne, varsinkin Djénane! Ja ennen, kun hän oli nuori tyttö, hän kirjoitti päiväkirjaansa teille osoitettujen kirjeiden muodossa, ja silloin hän koko ajan puhutteli teitä André'ksi.
— Hän on kauhea lapsi herra Lhéry, hän liioittelee suuresti, sen voin vakuuttaa…
— Entä valokuva! virkahti Mélek, äkkiä vaihtaen puheenainetta.
— Mikä valokuva? kysyi André.
— Te Djénanen rinnalla. Hän nähkääs halusi saada sen, kun luuli sitä saavuttamattomaksi… Ottakaamme heti tuo valokuva, tällainen tilaisuus ei ehkä koskaan enää tarjoudu… Asetu hänen viereensä, Djénane.