Seuraavana päivänä hän sattumalta jalan kulki Peran valtakatua pitkin, ollen muutamien lähetystöönsä kuuluvien, miellyttävien henkilöiden, herra ja rouva de Sain Enogat'in, seurassa, jotka niinikään olivat eksyneet sinne ja joiden kanssa hän oli ruvennut yhä enemmän seurustelemaan. Mustat katetut vaunut ajoivat ohi, ja sisällä niissä André ohimennen huomasi tsharshafiin puetun turkkilaisnaisen. Rouva de Saint-Enogat tervehti varovasti verhottua naista, joka heti hiukan hermostuneena veti ikkunan eteen vaunu-uutimen. Tätä pikaista liikettä tarkatessaan huomasi André vaipan alta pilkottavan esiin sitruunankeltaisen vihreillä kirjauksilla koristetun silkkihihan, jonka varmasti tiesi nähneensä edellisenä päivänä.
— Kuinka, tervehdittekö turkkilaista naista kadulla? kysyi André.
— Oli todella hyvin tahditonta tehdä niin varsinkin kun olin teidän ja mieheni seurassa.
— Ja kuka oli tuo nainen?
— Djénane Tewlik-Pasha, yksi nuoren Turkinmaan hienoimpia naisia.
— Vai niin!… Onko hän kaunis?
— Enempää kuin kaunis. Hurmaava. — Ja rikas ajoneuvoista päättäen?
— Kerrotaan, että hänellä Aasiassa on omaisuutta, joka arvoltaan vastaa kokonaista maakuntaa. Hänkin on teidän ihailijattarianne, rakas mestari. (Hän korosti hiukan ivallisesti sanoja "rakas mestari", tietäen, että Lhéry kammoksui tätä arvonimeä.) Viime viikolla oli, kuten muistanette, eräänä iltapäivänä päästetty lomalle kaikki ——:n lähetystön miehiset jäsenet, jotta olisi voitu panna toimeen tee-kutsut, joihin turkkilaisnaiset saattoivat tulla. Tuo Djénane oli vieraiden joukossa… Muuan nainen läsnäolijoista morkkasi teitä pahanpäiväisesti…
— Ehkäpä te?
— En suinkaan. Se huvittaa minua ainoastaan silloin kun te olette läsnä… Se oli kreivitär d'A… No niin, rouva Tewfik-Pasha rupesi puolustamaan teitä niin tulisesti… Muuten minusta tuntuu, kuin herättäisi tämä nainen teissä suurta mielenkiintoa?