Pari päivää myöhemmin he vastasivat:
Onpa onnetonta, että olette saanut tietää, kutka me olemme: saattavatko ne ystävättäret, joiden kasvoja ette koskaan ole näkevä, edelleen huvittaa teitä, kun heidän poloinen pieni salaperäisyytensä on paljastettu?
Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa, kuin että tulette saamaan
tarinani jatkon.
Jälleennäkemisemme ei ole yhtä yksinkertainen asia; antakaahan
minulle miettimisaikaa…
Djénane.
Minäpä annan teille täydellisiä tietoja meistä, ilmaisemalla missä asumme. Kun soudatte alaspäin Bosporia Aasian puolella on Tshibulkin ohi kuljettuanne toisen lahdelman rannalla moskeija, ja sen jälkeen tulee iso "jali", hyvin vanhaa tyyliä, korkeine ristikkoaitauksineen, komea, mutta kolkko. Kohtelias pitkään takkiin puettu neekeri kävelee aina edestakaisin kapealla laiturilla: se on asuntomme. Toisessa kerroksessa, joka ulkonee muusta rakennuksesta yläpuolelle vedenpintaa, ovat vasemmalla ne kuusi vahvojen ristikkojen suojelemaa ikkunaa, jotka kuuluvat meidän huoneisiimme. Koska te pidätte aasialaisesta rannasta, voisitte soutaa siitä ohi ja katsoa ylös ikkunoihin, kuitenkin huomiota herättämättä: ystävättärenne, jotka kaukaa tuntevat veneenne, tulevat ystävyyden merkiksi ristikkoaukosta pistämään esiin sormenpään tai nenäliinan nipukan.
Välit Djénaneen kyllä järjestyvät, ja voitte varmasti odottaa kohtaamista Stambulissa ensi viikolla.
Mélek.
Hän ei odottanut toista kehotusta "soutaakseen siitä ohi". Seuraava päivä oli sattumalta perjantai, hienoston huviretkipäivä aasianpuoleisilla "Suolattomilla Vesillä", jonne hän ei koskaan ollut lähtemättä, ja Djénanen vanhanaikainen asunto, jonka epäilemättä helposti saattoi löytää, oli matkan varrella. Ollen lepäävässä asennossa kaik-veneessään hän kulki niin läheltä ohi, kuin varovaisuus suinkin salli. Tuo talo, turkkilaiseen tapaan rakennettu, kokonaan puusta ja vanhuuttaan hiukan vino sekä tummankeltainen väriltään, oli komea, mutta salaperäinen ja synkkä. Bospori huuhteli melkein sen kivijalkaa, ja hänen vanginelämää viettävien ystävättäriensä ikkunat ulkoilivat yläpuolella vedenpintaa, jota alituinen rantavirtaus liikutteli. Rakennuksen takana oli korkeiden muurien ympäröimiä puutarhoja, jotka kohosivat rannikon metsäkumpuun asti.
Talon maakerroksessa oli eräänlainen holvi, jossa ennen muinoin tavallisesti säilytettiin isäntäväen veneitä; tullessaan lähemmäksi André näki matkalle valmiin kauniin veneen lähtevän siitä vesille; sen soutajien puvut olivat kullalla kirjailtua sinistä samettia, ja samanvärinen koruompeleinen samettimatto riippui laidoilta aina vedenpintaan asti. Aikoivatkohan hänen pikku ystävättärensäkin lähteä "Suolattomille Vesille"? Siltä ainakin näytti.