Kalastajat, jotka häntä kuuntelivat, käsittivät hyvin hänen syynsä, eikä kukaan mielinyt olla hänelle siitä vihoissaan; senhän he kyllä tiesivät, että kaikin tässä elämässä enemmän tai vähemmän riippui meren odottamattomista oikuista, että heidän täytyi mukautua sään vaihdosten ja kalojen tuntemattomien matkustusten mukaan. Muut islantilaiset, jotka olivat läsnä, olivat vaan pahoillaan, etteivät he ajoissa olleet saaneet tietoa asiasta, että hekin, samoinkun ploubazlanekilaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen meren vaeltavia rikkauksia.
Nyt oli jo, paha kyllä, liian myöhäistä, oli vaan käsivarsi tytöille tarjottava. Viuluja alettiin soittaa ja iloisesti lähdettiin liikkeelle.
Aluksi Yann sanoi vaan semmoisia turhia kohteliaisuuksia, jommoisia häissä tavallisesti sanotaan tytöille, joita ei tarkemmin tunneta. Kaikista parista olivat he ainoat, jotka olivat outoja toisilleen; muuten oli juhlasaatossa vaan serkuksia ja sulhasia ja morsiamia.
Mutta illemmalla, tanssittaissa, kun he olivat sattuneet puhumaan suuresta kalakulkueesta, Yann sanoi hänelle äkkiä, katsoen häntä suoraan silmiin, nämä odottamattomat sanat:
— Ainoastaan teidän tähtenne koko Paimpolissa, niin, ja koko maailmassa, — minä jäin pois kalanpyynnistä, en kenenkään muun tähden olisi jäänyt, neiti Gaud…
Ensiksi Gaud hämmästyi, että tämä kalastaja uskalsi puhua hänelle sillä tavalla, hänelle, joka oli tullut tanssiaisiin juhlan kuningattarena. Mutta sitten se häntä viehätti sanomattomasti ja hän vastasi:
— Minä kiitän teitä, herra Yann; ja minustakin on hauskempi olla teidän seurassanne, kun kenenkään muun.
Sen enempää ei tarvittu. Mutta siitä hetkestä aina tanssiaisten loppuun saakka he puhelivat aivan toisella tavalla, matalalla äänellä ja ystävällisesti.
Tanssittiin vanhaan tapaan, viulunsoiton mukaan, samat parit melkein aina yhdessä. Joka kerran kun Yann, tanssittuaan kohteliaisuudesta jonkun toisen kanssa, tuli häntä ottamaan, he hymyilivät tuttavasti, niinkun ystävät, jotka jälleen tapaavat toisiaan, ja jatkoivat tuttavallista keskusteluaan. Yann kertoi luontevasti kalastajaelämästään, vaivoistaan, kalastusosuudestaan, ja kuinka vaikeata hänen vanhemmillaan ennen oli ollut toimeen tulla kun oli pitänyt kasvattaa neljäätoista pientä Gaosia, joista hän oli vanhin veli. — Nyt ei heillä enää ollut hätää varsinkin sen jälkeen kun hänen isänsä oli Kanaalista löytänyt haaksirikkoisen laivan, josta he myömällä saivat 10,000 markkaa, sittenkun valtio oli saanut osansa. Siten he olivat voineet rakentaa uuden kerroksen taloonsa, joka oli äärimmäisiä Ploubazlanekissa, aivan meren rannalla Pors-Evenin kylässä, ja josta oli erittäin kaunis näköala Kanaalille päin.
— Kova on, hän sanoi, Islannin kalastajan ammatti. Jo helmikuussa sai lähteä kylmään ja synkkään seutuun, jossa meri on niin vaarallinen…