Muistoksi,
Jean-Louis Gaosista,
24 vuotta vanha, merimies Margaretalla,
katosi Islannin kohdalla 3:na p. Elokuuta 1877.
Levätköön hän rauhassa!

Islanti, — aina Islanti! — Joka paikkaan tässä osassa kappelia oli naulattu samanlaisia puutauluja, joissa oli kuolleitten merimiesten nimiä. Tämä oli Pors-Evenin haaksirikkoisten kulma, hän jo katui tulleensa, synkkä aavistus oli hänet vallannut. Paimpolin kirkossa hän oli nähnyt samanlaisia kirjoituksia, mutta tässä kylässä se oli pienempi, ränstyneempi, synkempi, tuo Islannin kalastajien tyhjä hauta, Kummallakin puolella oli graniittipenkki leskien ja äitien varalta; ja matalaa holvia, joka oli säännötön kun luola, suojeli vanha neitsyen kuva, se oli punaiseksi maalattu ja sillä oli suuret häjyt silmät, se oli Cybelen, maan jumalattaren näköinen.

Gaos! vieläkin!

Muistoksi
François Gaosista,
nainut Anna-Marian, synt. Goaster,
kapteeni laivalla Paimpolais,
hukkui Islannin kohdalla l:nä tai 3:na p. huhtik. 1877,
kaiken laivaväkensä, kahdenkymmenen kolmen miehen kanssa.
Levätkööt rauhassa!

Sen alla oli kaksi luuta ristissä mustan, viheriäsilmäisen pääkallon alla, — yksinkertainen kuoleman kuva, jossa vielä piili menneitten aikojen raakuutta.

Gaos! kaikkialla sama nimi!

Muutaman Gaosin, nimeltä Yves, olivat "aallot huuhtoneet laivan kannelta ja hän oli hukkunut lähellä Norden-Fiordia, Islannissa, kahdenkymmenen kahden vuoden vanhana". Taulu näytti olleen siinä monet vuodet, hän varmaankin jo aikoja sitten oli unhotettu.

Lukiessa Gaudin mieli kävi viehkeäksi, kaihoksuen, hellästi ja samalla melkein epätoivoisesti hän muisteli Yannia. Et koskaan, ei suinkaan koskaan Yann tulisi hänen omakseen! Kuinka hän saattaisi vallata Yannin mereltä, kun siihen oli hukkunut niin monta Gaosia, esivanhempia ja veljiä, jotka luultavasti monessa suhteessa olivat olleet hänen kaltaisiaan.

Hän meni kappeliin, joka jo oli hämärä, niukasti tunki valoa sisään sen matalista, syvistä ikkunoista, Ja siellä, sydän täynnä kyyneliä, jotka tunkeutuivat esille, hän polvistui rukoilemaan suurten pyhimyskuvien eteen, joitten ympärille oli pantu kömpelöitä kukkia, ja joitten päät ulottuivat holveihin saakka. Ulkona tuuli kiihtyi ja alkoi ulvoa, ikäänkun tuoden takasin Bretagneen hukkuneiden nuorten miesten valituksia.

Ilta lähestyi, viimeinkin hänen täytyi päättäytyä ja toimittaa asiansa.