Yann teki pahoin, kun hän ei enää käynyt heitä katsomassa, — ja sitten hän vielä vietti iloista elämää niin kohta Sylvestren kuoleman jälkeen, — se ei ollut hänen tapaistaan! Ei, Gaud ei häntä enää käsittänyt, mutta ei sittenkään voinut heretä häntä ajattelemasta, uskoa häntä sydämmettömäksi.
Ja iloista elämää Yann viettikin kotiin tultuaan.
Ensiksi oli hän tehnyt tavallisen lokakuun matkan Gascognen lahteen, — ja se on aina hauska aika islantilaisille, heillä on silloin kukkaroissaan vähän rahaa, jonka he voivat huoletta tuhlata (kapteenit maksavat heille osan saaliin hinnasta etukäteen, sillä vakinainen jako tapahtuu vasta talvella).
He olivat niinkun muinakin vuosina menneet saarille suoloja hakemaan, ja siellä hän oli Saint-Martin-de-Réssä uudestaan rakastunut ruskeaveriseen tyttöön, jota hän edellisenäkin syksynä oli armastellut. He olivat yhdessä kävelleet viimeisinä auringonpaisteisina päivinä punertavilla viinimailla, jossa linnut laulelivat ja kypsät viinirypäleet, hiekkaneilikat ja läheinen meri täyttivät ilman tuoksuillaan; he olivat tanssineet piiritanssia viinirypältenkorjuujuhlissa, joissa makeat viinit päihdyttävät ja kiihoittavat lempimään.
Lopulta oli "Maria" kulkenut Bordeauxiin saakka, siellä hän oli taas tavannut kauniin laulajattaren, joka oli lahjoittanut hänelle kellon, ja oli välinpitämättömästi taas antanut jumaloida itseään kahdeksan päivän kuluessa.
Marraskuussa Bretagneen palattuaan hän oli ollut useissa ystäviensä häissä, sulhaspoikana, aina kauniisen juhlapukuunsa puettuna, ja usein hän oli keskiyön jälkeen lopulla tanssiaisia ollut juovuksissa. Joka viikko hänellä oli uusia seikkailuja, joita tytöt liioitellen kilvan kertoivat Gaudille.
Kolmesti tai neljästi Gaud oli nähnyt hänen tulevan vastaan
Ploubazlanekin tiellä, mutta aina niin hyvissä ajoin, että hän oli
voinut välttää häntä, sitä paitse poikkesi Yannkin silloin aina tieltä.
He välttivät toisiaan ikäänkun sanattoman sopimuksen mukaan.
XV.
Paimpolissa on suuri nainen nimeltä rouva Tressoleur; erään satamaan vievän kadun varrella hän pitää kapakkaa, joka islantilaisten kesken on hyvin tunnettu, ja jossa kapteenit ja laivanisännät käyvät merimiehiä pestaamassa, valitsemassa paraimmista ja juomassa heidän kanssaan.
Hän oli aikoinaan ollut kaunis, vieläkin hän mielistelee merimiehiä, mutta nyt hänellä on viikset, hän on kun mies ruumiiltaan ja puheissaan karkea. Kapakoitsijan kasvot suuren, valkean, nunnan päähineen alla; hänessä oli jotain uskonnollista, joka ei lähde hänestä, koska hän on bretagnelainen. Hänen päähänsä ovat kaikkien seudun merimiesten nimet kirjoitetut niinkun luetteloon; hän tunsi hyvät ja huonot, tiesi säntilleen, mitä he ansaitsevat ja mihin he kelpaavat.