— Sitä en yhtään kummeksi, jos opetat häntä lukemaan.
— Et sunkaan; waan kerjäläistyttö wallaswaatteissa, orjantappurankukkas-poskilla, tulisilla silmillä ja suuteluunwetoisimmilla purppurahuulilla, joista kuulet waan neroisimmat Hämeen-suomalaiset sukkelapuheet, ja joka remputtain forttepiaanoa laulaa paimenlauluja, äänellä jota mamseli Carlsson ei tarwitsisi häwetä, — ajattele sellainen 14 wuotinen tyttö Peranderin rouwan kaswattityttärenä, jolle joka päiwä saat opettaa kuinka "rakastan" konjugeerataan olewassa ja tulewassa ajassa, ja joka opetushetkinä istuu nenäni edessä, että woit kuulla sen rinnan sykkämisen ja lukea joka ajatuksen sen sini silmissä, niin et yhtään ihmettele jos Antto Greenistä tulisi toinen Porthaani, ja jos sanon että toisinaan…
Magisterin puhe keskeytyi talon piikatytön juostessa tanssien ja rallattain owesta kammariin kiljasteten: — "Frou' kuss' maisterit tee' 'werelle", jolla paiskasi jälle kiini owen, laulaen: "sinua ma rakastan! ja rallaralla raa"…
Jaakko, joka huwituksella oli kuunnellut iloisen ystäwänsä leikillistä kuwausta suomalaisesta kerjäläistytöstänsä, suostui suuritta houkuttelemisitta seuraamaan ystäwänsä Peranderiin, jossa tämä lupasi teettää hänen tutuksi. Waan nyt jätämme ystäwykset katsahtaaksemme Matami Hultin taloutta.
Ann'-sohwia.
Hultin Saara tyttärinensä asui muutaman työmiehen talossa Aningaisen mäen tienoilla. Hänellä oli nyt enemmän palweluspaikkoja kuin milloinkaan ennen. Pian koko päiwän täytyi Saaran wiettää herroinsa palweluksessa, jotka oliwat jokseenki kaukana toisestaan. Joka päiwä piti hänen juosta Aningaisesta "Opsalwuoriumin" luokse, sieltä Hämeen kadulle, Piispan kadulle ja takasin Puolalamäelle ja wiimeksi wielä kahteen paikkaan Aningaisessa. Sillaikaa istui Ann'-sohwia yksinään kotona, ommellen paitoja, maniskoita ja kauluksia äitin tutuille tutenttiloille ja "kultapojille". Usiasti tapahtui että nämä kultapojat tahtoiwat itseki tiedustella työnkulkua, ja tapasiwat silloin aina nuoren ompeliansa yksinään, jos ei joku kumppanistansa jo ennen ollut samalla asialla. Näissä tilaisuuksissa arwattawasti kulki ompelu niin ja näin, ja monesti löysi äiti ompelukset samallaisena kuin lähteissään. Jokainen kilpasi liehakoimisella ja maanittelemisella, joka turhalliselle, niin wähän maailmaa tuntewalle tytölle, luonnollisesti ei woinut olla waikutukseta. Päiwä päiwältä lisääntyiwät nämä käynnit, äitin niistä ollet ihan tietymättömänä.
Eräsnä päiwänä tuli Hultin Saara tawallisella tawallansa kotiin aamu käynnistään. Ensimäinen kysymyksensä oli aina jos rakas kahwipannunsa oli warina. Tytär wastasi äitinsä kysymykseen wähän närkästyksellä:
— Ei ole puukapulaa sisässä, millä sitä keitin.
— Tyttäreni, wastasi siewästi äiti, — onhan koko kuorma halkoja wajassa; luulin että…
— Minun pitäisi pihan yli kantaman kahwillenne puita; todella, äiti, kas se olisi näyttänyt warmaan kauniille; waan mamma! mitäs sanotte tuosta kukkaisesta? eikö se ole kaiken somin ruusu?